CSA jätti 26. helmikuuta maksukyvyttömyyslain mukaisen uudelleenjärjestelyhakemuksen Prahan tuomioistuimeen saadakseen suojaa velkojiaan vastaan. Uudelleenjärjestelyjen tavoitteena on pelastaa yritys ja toteuttaa paras mahdollinen ratkaisu velkojille. CSA teki vuonna 2020 lähes 60 miljoonan euron tappion ja yhtiön liikevaihto putosi 20 prosenttiin edellisvuodesta. Ennen covid-19 -pandemiaa CSA oli voittoa tekevä lentoyhtiö. Elokuusta 2020 lähtien maailman viidenneksi vanhimman lentoyhtiö CSA:n pääomistaja Smartwings-konserni on pyytänyt Tshekin valtiolta apua vastaavasti kuin muut toimialat. Valtiolta on pyydetty taloudellista tukea kattamaan kuluja kaikkiaan 7198 CSA:n ja Smartwingsin perutusta lennosta 14.3.2020-24.5.2020 väliseltä ajalta, kun CSA:n operaatiot olivat kokonaan keskeytettyinä. Viimeksi tukirahoitusta on pyydetty helmikuussa 2021 noin 42 miljoonaa euroa. Valtio ei kuitenkaan ole lähtenyt antamaan rahallista tukea. Tähän mennessä CSA ja Smartwings ovat irtisanoneet yli 600 työntekijää ja tehneet useita uudelleenjärjestelytoimia kuten supistaneet laivaston kokoa. Suunnitelmissa on lisäsupistuksia yhtiön kokoon, joka voisi tarkoittaa lähes kaikkien työntekijöiden irtisanomista.
CSA on tilannut Airbusilta neljä A220-300- ja kolme A321XLR (Xtra Long Range) -konetta. Jälkimmäisen konetyypin toimintamatka on jopa 4 700 merimailia eli noin 8700 kilometriä. Uusia A220-koneita oli määrä toimittaa CSA:lle loppuvuodesta 2020 ja vuoden 2021 ensimmäisen sekä toisen neljänneksen aikana. A321XLR-koneet puolestaan oli määrä toimittaa vuonna 2025. Näiden uusien koneiden osalta luvassa onkin mahdollisesti sopimusmuutoksia.
Smartwings-konsernilla on eri lentoyhtiöissä yhteensä 47 matkustajakonetta. Vuonna 2019 niistä 13 oli CSA:n laivastossa. CSA:n tuolloinen laivasto sisälsi kuusi A319-konetta, viisi ATR 72 -konetta ja yhden Boeing 737-800 -koneen sekä yhden A330-300 -laajarunkokoneen. Smartwings-konsernista 49,9 prosenttia omistaa hongkongilainen Rainbow Wisdom Investments. Muut omistajat ovat EH Group, UG Jet 2 ja Unimex-konserni.
|
|||