Ensimmäiset kuvat Airbus A350 XWB -koneesta maalattuna ja valmiina lentoon

A350_XWB_paint_airbusAirbus on viimeksi julkaissut kuvia uudesta A350 XWB -koneestaan maaliskuussa, kun maalaamattomaan MSN001-yksilöön (F-WXWB) asennettiin Rolls-Royce Trent XWB -moottoreita. Ensimmäisenä lentävä kone on maanantaina hinattu ulos maalamosta ja lopputulos on nyt nähtävissä (klikkaa kuvat suuremmaksi).

A350_XWBnet_airbusF-WXWB valmistui Toulousen tehtaan maalamosta aikataulussa. Aikaa pian ensimmäisenä lentoon nousevan A350 XWB:n maalaamiseen käytettiin alle seitsemän päivää. Livery on yhtiön tehdasvärien mukainen ja vahvasti valko-sinisävyinen.

Konetyypin ensilennon arvellaan tapahtuvan alkukesästä. Aviation Weekin mukaan kone luovutettaisiin viimeisten testien jälkeen koelento-osastolle 17. toukokuuta ja ensilennon valmisteluihin menisi parikymmentä päivää.

Aiemmin Airbus on kertonut, että Pariisin ilmailunäyttelyyn A350 ei ehdi, koska ensilentoa ei haluta keinotekoisesti kiirehtiä. Mikäli Aviation Weekin kertoma aikataulu pitäisi paikkaansa, näyttäytyminen Le Bourgetissa olisi kuitenkin mahdollista.

a350_XWB_paint2_airbusMaalattu A350 kiinnosti myös Airbusin omaa väkeä. Melkoinen joukko kerääntyikin ihastelemaan pitkästä aikaa kokonaan uutta konetyyppiä lopullisessa ulkoasussaan. Mitään näyttävää Roll Out -tilaisuutta ei Toulousessa kuitenkaan järjestetty.

 

Lue myös: