Eurolotin lennot loppuvat maaliskuussa

Eurolot_Q400NGPuolalainen alueellinen lentoyhtiö Eurolot lopettaa operointinsa 31. maaliskuuta 2015. Yhtiön varausjärjestelmä on lukittu maaliskuun lopusta eteenpäin. Eurolotilla on ollut taloudellisia vaikeuksia jo vuosia. Puolalaismedian mukaan yhtiötä on vaikea saada kannattavaksi pienillä markkinoilla.

Eurolot operoi lentojaan yhdelllätoista 78-paikkaisella Bombardier Q400 NG -potkuriturbiinikoneilla kaikkiaan noin pariinkymmeneen kohteeseen. Eurolot aloitti joulukuussa 2013 neljä kertaa viikossa lennettävän reitin myös Helsinki-Vantaalle.

Eurolot on perustettu vuonna 1996 operoimaan kansallisen lentoyhtiön, LOTin lentoja. Heinäkuusta 2011 alkaen yhtiö on toiminut itsenäisesti ensin kotimaanlentojen operaattorina ja vuodesta 2012 alkaen se on lentänyt myös ulkomaanlentoja Euroopan-kohteisiin.

Ekonomia: Eurolot zostanie na ziemi

Lue myös: