Finavia tarkistaa jo julkaisemiaan lentoliikennemaksuja vuodelle 2012

Helsinki_airportFinavia tarkistaa lentoliikennemaksujensa muutoksia vuodelle 2012. Päätöksen seurauksena lentoliikenteen harjoittajilta perittävät lentoliikennemaksut nousevat ensi vuonna 1,6 prosenttia aiemmin ilmoitetun 6,2 prosentin sijasta. Muutoksen syynä on se, että lentoliikenteen markkinatilanne on muuttunut loppusyksyn aikana odotettua nopeammin.

Alhaisilla lentoliikennemaksuilla parannetaan Suomessa toimivien lentoyhtiöiden toimintaedellytyksiä heikkenevässä taloustilanteessa. Finavia pitää tärkeänä, että Suomessa on sujuvat lentoyhteydet niin kotimaassa kuin kansainvälisesti.

Muutokset lentoliikenteen kysynnässä edellyttävät lentoyhtiöiltä ja Finavialta tiivistä yhteistyötä uusien ratkaisujen etsimisessä. Lisäksi Finavia jatkaa määrätietoisesti oman tuottavuutensa parantamista.

Eurooppalaisten päälentoasemien hintavertailussa Helsinki-Vantaa on 23 lentoaseman joukossa neljänneksi halvin.