Finnair lentää Kajaaniin, Kemiin, Kokkolaan, Joensuuhun ja Jyväskylään hieman aiemmin suunniteltua pidempään eli 18.4.2021 asti. Suomi on asettanut kyseisiin kohteisiin liikennöintivelvoitteen, mutta EU ei ole vielä julkaissut kilpailutusta sen osalta. Finnairin viikkovuorot ja lentoajat pysyvät tänä aikana samoina kuin talvella, lukuun ottamatta tiistaisin lennettävää HEL-KOK-KEM-kolmiolentoa, joka lennetään tuntia aikaisemmin. Lennot tulevat myyntiin 12. tammikuuta 2021. Finnair lentää tällä hetkellä Kajaaniin, Kemiin, Kokkolaan, Joensuuhun ja Jyväskylään kaksi kertaa viikossa. Kaikki lennot lennetään kolmiolentoina HEL-KOK-KEM, HEL-KUO-JOE ja HEL-KAJ-JYV. ”Ymmärrämme hyvin lentoyhteyksien merkityksen alueille, ja jatkamme siksi lentoja hieman aiempaa suunniteltua pidempään, jotta yhteyksiin ei tulisi katkoa ennen valtion ostoliikenteenä hankkimia yhteyksiä”, sanoo Finnairin myyntijohtaja Mikko Turtiainen. Kyseisten reittien jatkoa on suunniteltu toteutettavaksi ostoliikenteellä EU:n mahdollistaman kilpailutuksen kautta. Siihen on varattu 11,5 miljoonaa euroa, jolla lentoliikenneyhteydet on määrä turvata 31.12.2021 saakka. Liikenne- ja viestintävirasto Traficom asetti reiteille liikennöintivelvoitteen joulukuussa 2020. Päivitys kello 17.08: Erotettu kilpailutusosio omaksi uutisekseen: Finnair arvioi osallistumistaan kotimaan lentoyhteyksien kilpailutukseen myöhemmin Lue myös:
|
|||