Foreca: Lohtajan ilmapuolustusharjoituksen häirintäsilppu näkyi säätutkissa (video)

saatutka_silppu_forecaValtakunnallinen kaikkien aselajien ilmapuolustusharjoitus 1/2016 on käynnissä Lohtajalla. Sen tutkahäirintä on näkynyt myös säätutkissa, kertoi Foreca sunnuntaina Twitterissä. Sekä Ilmavoimien hävittäjissä että merivoimien aluksissa on tutkamittausta häiritsevää alumiinisilppua ilmaan levittäviä järjestelmiä.

Idea käytettyyn aallonpituuteen nähden sopivan pituisiksi leikattujen ohuiden alumiiniliuskojen käytöstä tutkien sokaisuun periytyy toisen maailmansodan ajoilta. Nykyisin taistelukoneissa olevat omasuojajärjestelmät laukaisevat havaitun uhan mukaisesti joko kuumana hehkuvia soihtuja tai silppua sisältäviä heitteitä.

pirkkala_avoimet_0516_11Soihdut on tarkoitettu harhauttamaan lämpöhakuisten ohjusten hakupäitä. Alumiinisilppu puolestaa pyrkii vaikuttamaan tutkan perusteella maaliaan etsiviin ohjuksiin. Soihtuja käytetään myös tehosteena lentonäytöksissä (vasemmalla viime viikon Pirkkalan Ilmailusta ammatti -tapahtumassa).

Lohtajan meneillään olevassa IPH116-harjoituksessa on mukana runsaasti erilaisia ilmatorjunnan asejärjestelmiä kaikista aselajeista. Mukana ovat mm. hiljaittain käyttöön tulleet, olalta laukaistavat lämpöhakuiset FIM-92 Stinger -ohjukset (jutun lopussa on Puolustusvoimien Combat Camera -teamin video harjoituksesta).

Sääennusteita tuottava Foreca kertoi sunnuntaina Twitterissä ja Facebookissa havainneensa harjoituksen aikana käytettyjen häirintätoimien kaikuja sunnuntaina säätutkien näytössä. Myös YLE:n meteorologi Matti Huutonen totesi twiitin kommenteissa kaikuja näkyneen Lohtajan alueella myös lauantaina.

Ilmiö ei sinänsä ole poikkeuksellinen. Jo viime vuoden toukokuussa Ilmatieteenlaitos kertoi säätutkissa näkyneestä tutkahäirinnästa. Julkaistussa kuvassa oli myös vertailuun sopivasti oikeakin sadealue (linkki Lentoposti.fi -juttuun aiheesta alla).

BOL_RAAFParhaillaan meneillään olevassa MLU2-päivityksessä Ilmavoimien McDonnell Douglas (Boeing) F/A-18 Hornet -hävittäjiin tulee myös uusi Saab BOL -omasuojajärjestelmä, joka kiinnitetään siipiripustimien sivuille (kuva oikealla).

BOL tarjoaa suojaa niin lämpöhakuisilta kuin tutkan avulla maalinsa löytäviltä ohjuksilta. Perinteisen rakettipanoksen sijasta BOL-järjestelmä hyödyntää siivenkärjistä irtoavia pyörrevirtauksia harhamaalien levittämisessä koneen taakse.

BOL kasvattaa merkittävästi Hornetin harhautemaalien kuormaa. Kussakin kasetissa on 160 soihtu- tai silppu-heitettä, mikä tarkoittaa jopa viisinkertaista määrää perinteiseen verrattaessa. Modulaarisen toteutuksen vuoksi BOL-järjestelmä voidaan uudelleenladata minuutissa. T.T.

Alla Forecan Twitterissä julkaisema animaatio häirinnästä:

Jos animaatio ei näy, katso se täällä

Puolustusvoimien tänään sunnuntaina julkaisema video Ilmapuolustusharjoituksesta:

Jos video ei näy, katso se YouTubessa.

Muokattu 23.5: Stinger ei ole mukana ensimmäistä kertaa.

Lue myös aiempia Lentoposti.fi -juttuja aiheesta: