Helsinki-Vantaalle valmistuva uusi koekäyttöpaikka otetaan käyttöön syyskuun alussa

koekaytto_2016_rakenneHelsinki-Vantaan lentoasemalle valmistuva lentokoneiden GRE-koekäyttöpaikka (Ground Run-up Enclosure) otetaan käyttöön syyskuun alussa. Uuden koekäyttöpaikan myötä melu lähiympäristöön vähenee merkittävästi.

 

"Ensimmäiset koekäytöt tehdään syyskuun alussa. Ennen käyttöönottoa edessä on vielä rakenteiden melunvaimennusmittaukset", kertoo Finavian kestävän kehityksen johtaja Mikko Viinikainen Lentoposti.fi:lle.

"Rakenteen aukeamissuunta on optimoitu melunvaimennuksen ja käytettävyyden kannalta. Se on kiitotiesuunnasta 22 lievästi länteen", jatkaa Viiinikainen

koekaytto_2016_rakentuu_1Uusi koekäyttöpaikka on mitoitettu Finnairin Airbus A350-900 -matkustajakoneiden mukaan Niiden siipien kärkiväli on 64,75 metriä ja pituus 66,8 metriä.

Koekäyttöpaikka on noin 14 metriä korkeiden seinämien rajaama-alue, jonka koko on 100 x 85 metriä. Hankkeen toteuttaa Valis Engineering & Opway ja mukana on myös suomalaisia alihankkijoita. Finavia arvioi hankkeen kokonaiskustannuksien olevan noin kahdeksan miljoonaa euroa.

 Kiitotielinjasta hieman länteen avautuvan koekäyttöpaikan suunta vähentää melua entisestään. Rakennelmaa käännettiin suunnitteluvaiheessa hieman melunvaimennuksellisista syistä mutta kuitenkin säilyttäen käytettävyys.

koekaytto_2016_ilmasta_1Optimaalisin käyttösuunta koekäyttöpaikalle olisi noin 220 astetta eli lähes pääkiitoteiden suunta. Koekäyttö tehdään siten, että koneen nokka suunnataan vastatuuleen. Tästä johtuen ilmoitettu tuulen suunta on oletettu olevan myös koneen nokan suunta. Helsinki-Vantaalla yleisin tuulen suunta on 180–210 astetta.

Tehtyjen selvitysten mukaan koekäytöstä aiheutuva melu tulee vähenemään nykyisestä paremman meluvaimennuksen myötä. Lisäksi uudet lentokonemoottorit ovat melutasoltaan huomattavasti hiljaisempia.  Yhdessä nykyaikaisten melunhallintaratkaisuiden kanssa on määrä turvata lentoyhtiöiden koekäyttötarpeet ympäri vuorokauden.

Koekäyttöjä tehdään kolmella eri tehoalueella: täysteho, osateho ja tyhjäkäyntiteho. Tyhjäkäyntiteholla tehtävä koekäyttö on yleisin koekäytössä käytettävä teho ja niitä oli suihkuturbiinikoneilla 71 prosenttia vuonna 2014.

Engine_rotatingHelsinki-Vantaalla koekäytettävät koneet ovat pääsääntöisesti Finnairin operoimia ja yhtiön osuus koekäytöistä on noin 80 prosenttia. Laajarunkokoneiden koekäyttöjen osuus on operaatiomääriin nähden suurempi kuin kapearunkoisten koneiden.

Vuonna 2014 koekäyttöjä tehtiin Helsinki-Vantaalla 1019 kertaa. Yöaikaan niistä osui 318. Finavia arvioi määrän vähentyvän tulevien vuosien aikana.

Lue myös: