IAU ja SLSY Teollisuuden Palkansaajat ry:n jäseniksi

SLSYTeollisuuden palkansaajat sai uusia jäseniä, kun Ilmailualan Unioni IAU sekä Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys (SLSY) liittyivät mukaan. Molempien järjestöjen jäsenyys astui voimaan 11. kesäkuuta. Teollisuuden palkansaajiin kuuluu yhteensä 15 ammattiliittoa kaikista eri palkansaajien keskusjärjestöistä. "Päätös on omiaan vahvistamaan TP:n rivejä. Tämä antaa meille entistäkin leveämmät hartiat, kun ajamme yhteisiä tavoitteitamme niin työmarkkinoilla kuin yleisemmin yhteiskunnassa", TP:n puheenjohtaja Riku Aalto sanoo.

Ilmailualan Unionissa uskotaan, että teollisuuden yhteisrintamaan liittyminen hyödyttää myös teollisuutta ja vientiä tukevia liittoja ja niiden jäseniä.

iau_logo"Uskon, että tällä on koko palkansaajaliikkeen edunvalvontaa vahvistava vaikutus. Suuntaus työmarkkinoilla on ja sen pitäisikin olla se, että yhdessä teemme entistäkin enemmän. Tällä vastaamme työnantajien asettamiin haasteisiin, kuten esimerkiksi yleistyvään työehtosopimusshoppailuun", sanoo IAU:n puheenjohtaja Juhani Haapasaari.

 SLSY:n puheenjohtaja Thelma Åkers sanoo, että ammattiliitoilla on hyvin paljon yhteisiä tavoitteita – myös yli keskusjärjestörajojen.

"Työnantajat ovat viime aikoina tiivistäneet rivejään ja meidän pitää tehdä samoin. Teollisuuden palkansaajat tarjoaa myös kuljetussektorin liitoille luontevan yhteistyömuodon. Palkansaajapuolen rivien tiivistäminen on tietenkin myös viesti työnantajien suuntaan", Åkers muistuttaa.