Rajavartiolaitos on tutkinut kevään aikana laajaa kansainvälisen järjestäytyneen rikollisryhmän harjoittamaa ihmissalakuljetustoimintaa. Törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä epäilty rikollisorganisaatio on salakuljettanut useita ihmisiä Intiasta Venäjän kautta Suomeen, josta henkilöt on edelleen kuljetettu muualle Eurooppaan. Tutkinta käynnistyi kiinniotosta Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Tapauksen tutkinta käynnistyi, kun Suomenlahden merivartiosto otti kiinni yhden rikoksesta epäillyn ihmissalakuljettajan Helsinki-Vantaan lentoasemalla tammikuun lopussa. Maaliskuun loppuun mennessä Suomenlahden merivartioston rikostorjuntayksikkö oli ottanut kiinni yhteensä 16 rikoksesta epäiltyä henkilöä, joista 13 on edelleen vangittuna. Vangittuna olevat rikoksesta epäillyt ovat Intian, Pakistanin, Hollannin sekä Ruotsin kansalaisia. Rikoksen esitutkintaan liittyen rikostorjuntayksikkö on tehnyt laajaa kansainvälistä yhteistyötä muun muassa Hollannin, Saksan, Italian, Puolan ja Venäjän raja- ja poliisiviranomaisten kanssa. Esitutkintatietojen mukaan kansainvälisen järjestäytyneen rikollisryhmän toimintamallina on ollut rekrytoida Intiassa köyhissä oloissa olevia henkilöitä kertomalla heille paremmista oloista Euroopassa. Henkilöille oli luvattu salakuljetusorganisaation toimesta turvapaikka sekä työpaikka Euroopassa. Rikollisorganisaation järjestämä matka Intiasta Eurooppaan on maksanut noin 15 000 euroa. Matkareittinä on ollut Intia - Venäjä - Suomi, johon on saavuttu itärajalla Sallan tai Raja-Joosepin rajanylityspaikkojen kautta talven 2016 aikana. Suomeen saavuttuaan salakuljetetut henkilöt ovat hakeneet turvapaikkaa. Myöhemmin heitä on yritetty jatkokuljettaa rikollisorganisaation toimesta muualle Eurooppaan. Esitutkinnassa on saatu selvitettyä varmuudella kansainvälisen järjestäytyneen rikollisorganisaation järjestäneen Suomeen ainakin 45 henkilöä hakemaan turvapaikkaa. Esitutkintamateriaali on siirretty Itä-Uudenmaan syyttäjänvirastoon syyteharkintaa varten.
|
|||