Ilmavoimien Hawkit suuntaavat pohjoiseen - Hela 2014 tutustuttaa toimintaan kotitukikohdan ulkopuolella

MLU_HW_1Lentosotakoulun  HELA 2014 -lentoharjoitus vie Hawk Mk.66 -harjotushävittäjät pohjoisen taivaalle. Kaikkiaan 50 henkilön vahvuinen harjoitusjoukko tukeutuu Ouunsaloon jossa harjoitellaan toimintaa uudessa ympäristössä kotitukikohdan ulkopuolella.
HELA 2014-harjoituksen lentotoiminta tapahtuu aamukahdeksan ja iltakymmenen välisenä aikana. Koneet saapuvat Oulunsaloon maanantaina 4. elokuuta ja palaavat Kauhavalle perjantaina 8. elokuuta iltapäivällä. Harjoituksessa lennetään Hawk-lentokoulutusohjelman mukaisia harjoitus- ja koululentoja.

"Keskeistä harjoituksessa on jatkokoulutusvaiheeseen edenneiden ohjaajien vaativamman ilmataistelulentokoulutuksen aloittaminen tiiviillä lentointensiteetillä. Laivueen syksy on puolustusvoimauudistuksen vuoksi erityisen kiireinen, joten tehokas toiminta lentoharjoituksissa palvelee myös uudituksen toteuttamista", kertoo harjoituksen johtaja, everstiluutnantti Timo Herranen.

Harjoituksen tavoitteena on myös harjaannuttaa lennonopettajia ja lentoteknistä henkilöstöä sekä lento-oppilaita toimimaan Oulunsalon tukikohdassa.

"Harjoitteleminen kotitukikohdan ulkopuolella palvelee valmistautumista poikkeusoloihin, tarkentaa everstiluutnantti Herranen. Poikkeusoloissa voidaan joutua tukeutumaan mihin tahansa tukikohdista, ja toiminnan on oltava sujuvaa myös muualla kuin omassa tutussa tukikohdassa."

Lentotoiminta suuntautuu Kuopio-Rovaniemi väliselle alueelle sekä Perämeren alueelle. Lentoja suoritetaan myös matalilla lentokorkeuksilla.