Terminaali T2:n laajennuksessa oli mukana satoja työntekijöitä talonrakentamisen, infratöiden ja talotekniikkaan parissa. Kaikki vaiheet tuli aikatauluttaa keskenään ja eri vaiheille piti anoa lupa lentoaseman operatiivinen toiminta huomioiden. Lentoliikenteen läheisyys piti huomioida myös kehäradan pystykuiluyhteyttä louhittaessa.
Myös Rakennetun ympäristön akateemisten RIL-Palkinto 2021 on luovutettu -Helsinki-Vantaan lentoaseman kehitysaseman projektikokonaisuudelle. Kaikkiaan RIL-Palkinto-kilpailuun osallistui seitsemän kovatasoista ehdotusta. ”Finavia on toteuttanut koko projektissa laajasti digitaalisuutta, niin varsinaisessa rakentamistyössä kuin tietomallintamisessa ja tiedolla johtamisessa. Tämä on mahdollistanut kokonaisuuden ja sen osien ennakoinnin sekä joustavat muutokset aina silloin, kun ongelmanratkaisua on tarvittu hyvän asiakaskokemuksen takaamiseksi", sanoi tunnustuspalkinnon saajan valinnut yritysjohtaja, TkT Matti Alahuhta.
Helsinki-Vantaan lentoaseman ja Suomen uusi portti maailmalle avautuu 1. joulukuuta 2021. Matkustajat ottaa vastaan laaja lähtöhalli, jonka ainutlaatuinen puinen sisäkatto on oikea kotimainen taideteos. Sen aaltoilevan muodon yhtenä esikuvana on Tapio Wirkkalan lentokonevanerista tehty Ultima Thule -veistos.
Uuden laajennuksen osat ja palvelut avataan kolmessa vaiheessa 1. joulukuuta 2021 lähtien. Tuolloin avataan avataan sisäänkäynti, tuloaula ja multimodaali matkakeskus, joka yhdistää lento-, juna- ja bussiliikenteen. Samalla avataan myös uudet liikennejärjestelyt parkkitaloineen.
Kesällä 2023 valmistuvat uudet matkatavaranluovutustilat sekä Schengen-porttialueen palveluiden uudistus.
|
|||