Kadonneen MH370:n etsintäaluetta laajennetaan

MH370_SAR_1_2015_toukokuuLaajoista etsinnöistä huolimatta maaliskuussa 2014 kadonneesta Malaysian Airlinesin lennosta MH370 ei ole löydetty jälkeäkään. Nyt etsintäaluetta on päätetty laajentaa kattamaan kokonaisuudessaan noin 120 000 neliökilometrin laajuinen alue.

Asiantuntijoiden mukaan todennäköisyys lentokoneen löytämiseksi juuri tältä 120 000 neliökilometrin alueelta on suurin. Sen ulkopuolista aluetta on mahdoton määrittää yhtä suuren todennäköisyyden tasolle.  Etsinnät on keskitetty Doppler-siirtymän avulla lasketulle ns. seitsemännelle kaarelle.

Vuoden 2014 aikana merenpohjaa kuvattiin noin 150 000 neliökilometrin alueelta ja niistä muodostettiin merenpohjan bathymetrinen korkearesoluutiokartta. Varsinaiset etsinnät aloitettiin niiden perusteella.

MH370_SAR_2_2015_toukokuu Nyt alustavasta etsintäalueesta on saatu haravoitua jo 75 prosenttia. Etsintäaluetta laajennetaan juuri tällä kaarella.

Etsintäalukset ovat palanneet satamaan täydentämään varantojaan ja osa niistä on jo palaamassa etsintäalueelle.

Aluksista GO Phoenix lähti etsintäalueelle 20. toukokuuta. Fugro Discoveryn puolestaan odotetaan saavuttavan etsintäalue tänään 21. toukokuuta. Satamaan vasta palanneen Fugro Equatorin odotetaan lähtevän takaisin merialueelle myöhään illalla 21. toukokuuta.

Edessä olevat kylmät kuukaudet ja niiden sääilmiöt tulevat vaikeuttamaan etsintäolosuhteita.

Etsinnöistä vastaa Australiassa sijaitseva JACC-yhteisoperaatiokeskus (Joint Agency Coordination Centre). Mikäli kadonnut kone löytyy ja sen luokse pääseminen on mahdollista ovat Australia, Malesia ja Kiina sopineet todisteiden keräämisestä onnettomuuden selvittämiseksi.

Lue myös: