Tapauksen syitä vielä selvitellään, mutta Defence Newsin mukaan yksi koneen moottoreista olisi hajonnut ja voimanlähteen irtoaminen olisi johtunut tästä. Kun suurella kierrosluvulla toimiva suihkuturbiini vaurioituu, sen turbiinikiekkojen osia usein sinkoutuu ympäristöön. Tässäkin tapauksessa vaurioita syntyi niin siipeen kuin kahden muun moottorin kuoriin. B-52-pommittajan kahdeksan TF-33-voimanlähdettä ovat siiven alla kahden moottorin paketteina. Kyseinen koneyksilö on valmistunut vuonna 1961. Hajonnut moottori on kuitenkin ollut huollossa vain 300 käyttötuntia aiemmin, kertoo Defence News. Kone ei ollut aseistettu moottorivaurioon johtaneella lennolla. Pudonnut moottori on paikallistettu joenpohjasta runsaat 30 kilometriä Minotin kentältä. Se aiotaan nostaa tarkempaa tutkimista varten. Ensimmäiset B-52 Stratofortress -koneet valmistuivat vuonna 1952. Uusin B-52H -mallin koneyksilö 61-040 valmistui lajinsa viimeisenä Boeingin kokoonpanolinjalta Wichitassa Kansasissa 26. lokakuuta 1962. Yhdysvaltojen ilmavoimat aikoo käyttää tyyppiä ainakin vuoteen 2040 asti.
Kylmän sodan kiihkeimpinä vuosina Yhdysvallat piti jatkuvasti kellon ympäri ilmassa ydinasein varustettuja B-52-koneita, joiden tehtävänä oli vastaisku mahdollisen Neuvostoliiton yllätyshyökkäyksen sattuessa. Lentotehtävien määrä oli niin suuri, että ydinpommeilla varustettuja koneita myös väistämättä tuhoutui onnettomuuksissa. T.T. Lue myös:
|
|||