Kaupallisen alan opiskelijat: Finnair nousi halutuimmaksi työnantajaksi

Platinum_FinnairFinnair nousi kaupallisen alan opiskelijoiden mielestä halutuimmaksi työnantajaksi. Tämä selviää Universumin vuotuisessa tutkimuksessa. Kaikkiaan siihen vastasi tänä vuonna 6 749 yliopisto- ja korkeakouluopiskelijaa Suomessa. Matkailuala kiinnostaa nuoria ja Finnair koetaankin eksklusiivisena brändinä kilpailijoihin verrattuna.

Viime vuonna Finnair löytyi sijalta kolme. Nousu kertoo, ettei yhtiön vetovoima työnantajana kaikista kohuista ja säästöohjelmista huolimatta ole ainoastaan säilynyt vaan peräti kasvanut.

Viime vuoden numero 1 oli Nokia, joka nyt putosi sijalle viisi. Kone puolestaan nousi viime vuoden seitsemänneltä sijalta kakkoseksi. Kolmas oli nyt Fazer, joka teki reippaan nousun viime vuoden yhdeksänneltä paikalta.

Tekniikan alalla ykkössijansa halutuimpana työpaikkana säilytti VTT. Juristit puolestaan haaveilevat edelleen eniten työpaikasta oikeusministeriössä.

IT-alalla kärjessä pysyi Google. Viime vuonna kokonaan ilman sijoitusta ollut Angry Birdseistä tunnettu Rovio pomppasi neljänneksi halutuimmaksi työnantajaksi.