Kirsi Paakkari Suomen Matkatoimiston toimitusjohtajaksi

Kirsi Paakkari, KTM, on nimitetty Suomen Matkatoimiston (SMT) toimitusjohtajaksi 1.8.2012 alkaen. Paakkari on viimeksi toiminut Itellan Viestinvälitys-divisioonan asiakkuusmarkkinointiyksikön johtajana. Hänellä on pitkä kokemus myynti- ja markkinointitehtävistä hotelli- ja telekommunikaatioaloilta sekä liikkeenjohdon konsulttina.

SMT:n nykyinen toimitusjohtaja Jaana Tammisto jää omasta pyynnöstään pois yhtiön palveluksesta. Tammisto on toiminut yhtiön toimitusjohtajana neljän ja puolen vuoden ajan. Tänä aikana SMT:ssä on toteutettu merkittäviä rakennemuutoksia. Vapaa-ajan liiketoiminta myytiin Aurinkomatkoille, ja SMT:stä tuli puhdas liikematkatoimisto. SMT sai vuosi sitten yksinoikeuden edustaa Suomessa ja Baltian maissa globaalia American Express Business Travel –liikematkatoimistoketjua. Kustannustehokkuutta on haettu teknologiaa hyödyntämällä mm. nostamalla automaatio- ja online-käyttöastetta.

"Toimitusjohtajakauteni toimialan rajussa myllerryksessä on ollut erittäin tapahtumarikas.  Mielestäni nyt on oikea hetki vaihtaa vetäjää. SMT:n operatiivinen tulos kääntyi liikematkustuksen laman jälkeen viime vuonna selvästi voitolliseksi. Uusi toimitusjohtaja voi nyt suunnata SMT:n uuteen kasvuun. Tulevaisuuden suunnitelmani ovat vielä auki", kertoo pitkään alalla ollut Jaana Tammisto.

"Odotan innolla paluutani matkailutoimialalle, jossa aloitin työurani yli 20 v. sitten. SMT on hieno suomalainen brändi, jonka edelleen kehittämisessä on kunnia olla mukana. Toimialan raju murros ei ole vielä ohi, joten haasteita riittää varmasti myös tulevaisuudessa. Uskon, että monipuolinen kokemukseni erilaisista muutosprojekteista antaa hyvät valmiudet luotsata SMT uuteen nousuun", kertoo Kirsi Paakkari.   

SMT on johtava suomalainen liikematkatoimisto, joka kuuluu Finnair-konserniin. SMT:n palveluksessa on 140 henkilöä. Suomen lisäksi SMT toimii Baltian maissa tytäryhtiönsä Estravelin kautta.