Lentoyhtiöiden konsolidaatio jatkuu - IAG nappaa mahdollisesti Aer Linguksen

AerLingusSuuryhtiöt haalivat pienempiä pelureita siipiensä suojaan Euroopassa. International Consolidated Airlines Groupin (IAG) Aer Linguksesta jättämä kolmas ostotarjous saattaa mennä läpi. Mahdollisten kauppojen taustalla ovat myös ruuhkaiset lentoasemat ja niiden arvokkaat lähtöslotit.

IAG ilmoitti kiinnostuksestaan irlantilaisyhtiöön ostotarjouksella joulukuussa 2014. Tuolloin tehty tarjous hylättiin liian alhaisena. Seuraava IAG:n tarjous tuli 26. tammikuuta, jolloin osakkeista tarjottiin 2,5 euron kappalehintaa. Tuorein ja nyt pöydällä oleva tarjous tehtiin 27. tammikuuta. Siinä osakekohtaista hintaa oli korotettu 2,55 euroon.

IAG:n tarjous yhtiöstä on reilut 1,3 miljardia euroa. Aer Linguksen suurimmat omistajat ovat Irlannin valtio 25,11 prosentin osuudella sekä Ryanair 29,82 prosentin osuudella. Tehty tarjous on ehdollinen ja siihen liittyy mm. Ryanairin osuuden hankinta. Aer Linguksen omistajiin kuuluu myös Euroopassa ahkerasti ostolaidalla ollut Etihad Airways. Sillä on irlantilaisyhtiöstä alle viiden prosentin osuus.

Maailman suurin halpalentoyhtiö Ryanair on jo useamman kerran yrittänyt itse ostaa suuremman osuuden Aer Linguksesta. Erinäiset tarjoukset ovat jääneen hyvistä yrityksistä huolimatta EU:n kilpailuviranomaisten hampaisiin. Kaikkiaan ostoyrityksiä on ollut kolme sitten vuoden 2007.

Irlannin liikenneministeri Donohue kertoi lausunnossaan, että Aer Linguksen johdon mukaan IAG:n  viimeisin tarjous olisi hyväksyttävällä tasolla. Mahdollinen Aer Linguksen myynti IAG:lle on ministeriön mukaan prosessin osalta vielä aivan alkuvaiheessa. Ministeri Donohuen mukaan kaikki ehdotukset joihin sisältyy valtion osuuden myynti Aer Linguksesta otetaan hyvin huolelliseen tarkasteluun.

Suurin Aer Linguksen työntekijöitä edustava liitto SIPTU vastustaa valtionosuuden myyntiä. Sen mukaan ei ole mitään takeita, että työpaikat säilyisivät Dublinissa, Corkissa ja Shannonissa. SIPTU edustaa yli puolta Aer Linguksen työntekijöistä. Liitto on huolissaan myös Aer Linguksen transatlanttisen liikenteen jatkokehityksestä sekä yhtiön lähtösloteista ruuhkaisella Lontoon pääkentällä Heathrowssa.

IAG:n mukaan Aer Lingus jatkaisi omana yksikkönään hyötyen suuren toimijan tuomista eduista. Kauppojen myötä Aer Linguksesta tulisi oneworld allianssin jäsenyhtiö ja se pääsisi mukaan Atlantic Joint Business -sopimuksen piiriin yhdessä IAG:n, American Airlinesin, US Airwaysin ja Finnairin kanssa.

 Vuonna 2011 muodostettu IAG on yksi maailman suurimmista lentoyhtiöryhmistä omistaen  nykyisin British Airwaysin, Iberian ja Vuelingin. Se kuljettaa vuosittain 77,3 miljoonaa matkustajaa 464 lentokoneen laivastolla 243 kohteeseen ympäri maailman. Liikevaihtoon perustuen IAG on Euroopan kolmanneksi suurin  ja maailman kuudenneksi suurin lentoyhtiöryhmittymä.