Aviation Safety Networkin (ASN) tilastojen mukaan vuoden aikana sattuneissa 29:ssä onnettomuudessa oli mukana kaikkiaan 16 matkustajakonetta, kahdeksan rahtikonetta sekä neljä siirtolennolla ollutta konetta ja yksi koululennolla ollut kone. Suurin osa eli kolmetoista onnettomuutta sattui lähestymisen aikana. Kaikkiaan onnettomuuksissa oli mukana 673 ihmistä joista menehtyi 265.
ASN:n tilastot kertovat kuolemaan johtaneissa lento-onnettomuuksissa viimeisten kymmenen vuoden aikana menehtyneen keskimäärin 720 ihmistä. Matkustajalentokoneille sattuneiden onnettomuuksien määrä oli 16 ja se jää juuri kymmenen vuoden keskiarvon 17,4 alapuolelle. Kuolemaan johtaneiden lento-onnettomuuksien määrä kuitenkin kasvoi kuudella vuodesta 2012, joka on ollut turvallisin vuosi ilmailun historiassa. Alhainen onnettomuuksien määrä ei kuitenkaan ole yllätys, kertoo ASN:n johtaja Harro Ranter. "Vuodesta 1997 lähtien lentoyhtiöiden onnettomuusluvut ovat olleet tasaisessa laskussa. Syynä oikeansuuntaiseen kehitykseen on kansainvälisten ilmailuorganisaatioiden kuten ICAO:n, IATA:n ja Flight Safety Foundationin sekä ilmailuteollisuuden tekemä jatkuva työ lentoturvallisuuden eteen", analysoi Ranter tilastoja.
Afrikka jatkaa edelleen kaikista turvattomimpana maanosana, jossa tapahtui kaikkiaan viidesosa vuoden 2013 kuolemaan johtaneista onnettomuuksista. Maanosan liikenne on kuitenkin vain kolme prosenttia koko mailman lentoliikenteestä. Kansanvälisen siviili-ilmailujärjestö ICAO:n turvallisuusauditoinnit kertovat vastaavia lukuja. Afrikkalaisyhtiöt ovat saaneet auditoinneista keskimäärin 4,6 pistettä kymmenestä. Lisäksi 14:sta Afrikan valtion kaikki lentoyhtiöt ovat EU:n mustalla listalla. Kolmen maan operaattoreilta on myös kielletty lennot Yhdysvaltoihin. Aviation Safety Networkin tilastot perustuvat maailmanlaajuisesti tapahtuneisiin kuolemaan johtaneisiin siviili-ilmailun lento-onnettomuuksiin vähintään 14-paikkaisilla lentokoneilla. Lue myös:
|
|||