Suomen kansallinen koronarokotustodistus tulee rokotuksen jälkeen saataville Omakanta-palveluun 26. toukokuuta alkaen. Lentoyhtiöt mahdollistavat matkailua nykyisin myös tällaisilla Covid-19 -rokotetodistuksilla, mutta kohdemaan maahantulon ehtona voi olla myös vaatimus negatiivisesta koronatestistä. Ajantasaiset vaatimukset tulee varmistaa lentoyhtiöltä sekä eri maiden viranomaisilta. EU-maat voivat siis itse päättää, hyväksyvätkö ne kansallisen todistuksen rajanylitystilanteissa. Kansallisella koronarokotustodistuksella ei näin ollen pysty matkustamaan vapaasti koko EU:n alueella. Kansallinen koronarokotustodistus on käytettävissä, kunnes EU:n yhteinen koronatodistus tulee käyttöön mahdollisesti heinäkuussa 2021. EU:n yhteinen koronatodistus sisältää todistuksen koronarokotuksista, todistuksen koronatestituloksesta ja todistuksen sairastetusta koronavirustaudista. Kaikki kolme todistusta tulevat käyttöön samalla kertaa ja ne saa Omakannasta. Kun EU:n koronatodistus otetaan käyttöön, se korvaa kansallisen koronarokotustodistuksen. EU:n koronatodistus toimii EU-maissa viimeistään, kun EU-asetus koronatodistuksesta on tullut voimaan ja otettu käyttöön. Valtioneuvoston mukaan asetuksen on näillä näkymin tarkoitus tulla voimaan 30. kesäkuuta 2021. Asian käsittely on kuitenkin edelleen kesken. Jäsenmaiden tulee ottaa se käyttöön kuuden viikon sisällä asetuksen voimaan tulosta. Tämä tarkoittaa, että EU-mailla ei välttämättä ole täysin samaan aikaan valmiuksia antaa ja lukea todistuksia. Myös Suomessa on oltava valmius antaa ja lukea EU:n yhteisiä koronatodistuksia viimeistään kuuden viikon kuluessa siitä, kun EU-asetus on tullut voimaan. Suomi ja muut EU-maat voivat halutessaan hyväksyä rajanylitystilanteissa myös muita koronaan liittyviä todistuksia. Henkilön on ennen matkaa selvitettävä itse, millaista todistusta kohdemaa vaatii. EU-jäsenmaiden on ilmoitettava muille jäsenvaltioille ja komissiolle, jos se vaatisi todistusten haltijoilta testiä tai karanteenia tai jos se epäisi maahanpääsyn tällaisilta henkilöiltä. EU:n tavoitteena on helpottaa vapaata liikkumista EU:n koronatodistuksen avulla. EU-jäsenmaat päättävät itse muut tarkemmat käyttötarkoitukset. Lue myös:
|
|||