Matkamessujen bloggaajaohjelma tavoittaa lähes kolme miljoonaa lukijaa

Matkamessut_logo_1Matkamessujen, Visit Helsingin ja Visit Finlandin yhteinen bloggaajaohjelma Nordic Bloggers' Experience ja Finnair tuovat tammikuussa Suomeen 60 kansainvälistä bloggaajaa ympäri maailmaa. Heidän kauttaan tietoa Suomesta välittyy miljoonille lukijoille.

Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma Matka 2015 järjestetään Messukeskuksessa Helsingissä 15.-18. tammikuuta 2015. Nordic Bloggers' Experience on Matkamessujen kansainvälisille matkabloggaajille järjestämä ohjelma.

NBE-ohjelmaan valittiin lähes 300 hakijan joukosta 40 eri blogia, jotka edustavat yhteensä 13 eri kielialuetta. Nyt toista kertaa järjestettävä NBE on suurin koskaan Suomessa järjestetty matkabloggaajatapahtuma. Tällä kertaa bloggaajille näytetään kotimaamme kiinnostavimpia kohteita.

2_matkamessut14Aasiasta Suomeen suuntautuvan matkailun kasvu on huomioitu bloggaajien valinnassa, sillä aasialaisia osallistujia on tänä vuonna viisinkertainen määrä viime vuoteen verrattuna.

Aasialaisten bloggaajien osalta NBE:n yhteistyökumppanina toimii Finnair, joka on ollut mukana bloggaajien valinnassa ja lennättää heidät Suomeen. 

Saapuessaan Helsinki-Vantaalle he todennäköisesti kohtaavat ensimmäisenä Stefan Lindforsin suunnitteleman matkatavara-aulan Exit 2B. Suomen luonto esittäytyy uudistetuissa tiloissa edukseen. Linkki Exit 2B-uutiseen jutun lopussa.

E2B_Lindfors_hihnallaNBE-bloggaajilla on yhteensä yli 2,5 miljoonaa kuukausittaista lukijaa ympäri maailmaa. Kampanjan tavoittavuus myös sosiaalisen median kanavissa on mittava. Osallistujilla on yhteensä yli puoli miljoonaa seuraajaa sekä Facebookissa että Twitterissä ja yli 350 000 seuraajaa Instagramissa.

"Bloggaajat toimivat maailmalla sanansaattajina ja edelläkävijöinä, ja siksi bloggaajayhteistyö on meille tärkeää ja arvokasta. Nordic Blogger's Experiencen kaltaiset suuret yhteiset ponnistukset kantavat hedelmää jatkossa niin Suomen kansainvälisen näkyvyyden kuin kotimaisten matkailutoimijoidenkin keskuudessa", kommentoi Eva Kiviranta, Visit Finlandin PR:n ja sosiaalisen median koordinaattori. 


Pohjolan parhaita paloja
 

Bloggaajista noin puolet tulee Suomeen ensimmäistä kertaa ja monelle myös talvinen vuodenaika on kokonaan uusi kokemus. Matkamessujen ja Helsingin lisäksi bloggaajille näytetään parhaita paloja maastamme erilaisilla reissuilla. Lisäksi yksi ryhmä matkaa Tukholmaan. Matkat on teemoitettu luonnon, kulttuurin ja hiljaisuuden ympärille. 

Lappi_maisema_2Luonto-teeman matkat suuntautuvat Saariselälle ja Inariin, Rovaniemelle, Mikkeliin ja Espooseen. Luonnon ihmeiden ihastelun lisäksi bloggaajat kokeilevat erilaisia talvisia aktiviteetteja sekä tutustuvat joulupukkiin ja poroihin. 

Kulttuuri-teeman matkat vievät bloggaajat Hämeenlinnaan, Porvooseen, Turkuun ja Tukholmaan. Esiin nousevat niin Sibelius, museot, taidepajat kuin ruokakulttuurikin.

Hiljaisuuden ja rauhoittumisen keskiöön bloggaajat pääsevät Enontekiöllä ja Ahvenanmaalla. Tutuiksi tulevat saariston ja Lapin kauniit maisemat sekä vieraanvaraisuus. 

 
Blogit bisneksenä
 

NBE-ohjelmaan valittujen bloggaajien lisäksi Matka 2015 -messuille on tulossa lähes 100 ulkomaista ja suomalaista matkabloggaajaa, jotka haluavat osallistua seminaareihin ja tavata Matkamessuille osallistuvia yrityksiä. Bloggaajaseminaareissa pohditaan, miten blogilla voi tienata ja millaisia asioita täytyy ottaa huomioon, kun bloggaaja tekee yhteistyötä yritysten kanssa.

Lisäksi workshopeissa paneudutaan videobloggaamisen sisällöntuotantoon sekä keinoihin, joilla blogien lukijamääriä voi kasvattaa. Myös matkailualan ammattilaisille avoin Key note -seminaari käsittelee sosiaalisen median roolia matkailubisneksessä.

Matkamessuille bloggaajia houkuttelee myös mahdollisuus luoda suhteita matkailualan yrityksiin. Keskiviikkona 14.1. järjestettävän Matkamessujen Workshop Dayn aikana he tapaavat yritysten edustaja niin Suomesta kuin muualta maailmasta.

Keskusteluja voi jatkaa torstaina 15.1. satojen Matkamessuilla mukana olevien näytteilleasettajien kanssa. Bloggaajat pitävät uusien kontaktien solmimista tärkeänä antina NBE-ohjelmassa.

"Haluan luoda hyviä kontakteja Suomeen, jotta voin palata tutustumaan Suomen ainutlaatuiseen luontoon myös tulevaisuudessa", mainitsee Víctor Gómez.

"Odotan innolla tutustumista Suomen talveen, koska olen jo käynyt Suomessa kesällä. Blogini käsittelee luontoa ja erilaisia elämyksiä, joten toivon luovani suhteita näiden alojen toimijoihin. Tiedän, että Pohjoismaissa luontoa ja eräelämää arvostetaan paljon", kertoo Nick Margherita.

Nordic Bloggers' Experience

Lue myös: