Norwegianin ensimmäinen Dreamliner valmistui maalaamolta

787_norwegianNorwegian Air Shuttle -yhtiön ensimmäinen Boeing 787 Dreamliner -matkustajakone on valmistunut vietettyään kuusi päivää maalattavana valmistajan Seattlen Everettin tehtaalla.

787_norwegian_4

 

Norwegian liveryyn kuuluu sivuvakaajassa oleva kansallinen "sankari". Ensimmäistä Dreamlineria koristamaan on kunniapaikalle sivuvakaajaan päässyt norjalainen taitoluistelija ja näyttelijä Sonia Henie. Hän voitti kolme olympiakultaa sekä kymmenen maailmanmestaruutta 1920 ja 1930 luvuilla.

787_norwegian_3Sonia Henie on koristanut Norwegianin koneita aiemminkin. Ensimmäinen esiintyminen oli Boeing 737-300 -koneen sivuvakaajassa. Laivastouudistuksen myötä kasvot siirrettiin uuteen 737-800-koneeseen.

Ensimmäisinä kansallissankareina Norwegianin pyrstöihin ovat jo vuonna 2002 päässeet Roald Amundsen, Fridtjof Nansen ja Thor Heyerdalh.


Lentokielto saattaa viivästyttää toimituksia

Norjalaisoperaattorin oli määrä vastaanottaa ensimmäinen Dreamliner huhtikuussa ja seuraava kesäkuussa. Luovutukset ovat vaarassa myöhästyä sillä Dreamliner  on ollut lentokiellossa 16. tammikuuta lähtien. Syynä lentokieltoon on uudentyyppisen litiumioni-akun ongelmat konetyypissä. 

787_norwegian_5Kaikkiaan Norwegian on ostanut  kolme Dreamlineria ja sopinut viiden koneen vuokrauksesta ILFC:n (International Lease Finance Corporation) kanssa.

Mahdollisten toimitusviivästysten takia Norwegian on ilmoittanut vuokraavansa kaksi A340-300-konetta mikäli Dreamliner-toimitukset viivästyvät kaukoliikenteen aloittamiseen saakka. Kaukoliikenteen avauslennon New Yorkiin on määrä lähteä 31. toukokuuta ja Bangkokiin 20. kesäkuuta.

787_norwegian_2Kaukoliikenneoperaatioita laajennetaan  myös lomaliikenteeseen talvikaudella 2013. Lennot Floridan Fort Lauderdaleen aloitetaan Kööpenhaminasta 29. marraskuuta 2013 ja Tukholmasta 1. joulukuuta 2013.