Poliisin valmiusyksikkö Karhu harjoittelee yhteistoimintaa Utin jääkärirykmentin kanssa Uudenmaan alueella 26.–29. syyskuuta. Kaikkina neljänä päivänä harjoitellaan Helsingissä ja Itä-Uudenmaan alueella. Harjoituksessa on mukana helikopteripataljoonan NH90-helikoptereita. Venäjän hyökättyä Ukrainaan Suomen toimintaympäristö muuttui. Tilanne näkyy myös poliisin Karhu-ryhmän varautumisessa ja harjoittelussa. Poliisilla on johtovastuu hybriditilanteissa ennen tunnistettavia sotilaallisia tekoja. "Poliisi kehittää jatkuvasti varautumistaan sekä yhteistoimintaa muiden turvallisuusviranomaisten kanssa, ja harjoittelemme useita kertoja vuodessa myös Puolustusvoimien kanssa", kertoi ylikomisario Juha Hietala. Valmiusyksikkö liikkuu tarvittaessa Puolustusvoimien tai Rajavartiolaitoksen helikoptereilla. Nyt Uudenmaan alueella toteutettavassa harjoituksessa on mukana kaksi Puolustusvoimien NH90-kuljetushelikopteria. Harjoituksen aikana harjoitukseen liittyvällä alueella liikkuu poliisin sekä Puolustusvoimien henkilökuntaa ja ajoneuvoja. Kyseessä on vuosisuunnitelman mukainen yhteistoimintaharjoitus. "Valmiusyksikköä voidaan käyttää poliisin, Puolustusvoimien tai Rajavartiolaitoksen johtamissa tehtävissä normaali- ja poikkeusoloissa", jatkoi ylikomisario Hietala. Poliisin valtakunnallinen valmiusyksikkö Karhu on sijoitettu Helsingin poliisilaitokselle. Sen perustehtävä on poliisiyksiköiden tukeminen koko Suomen alueella. Puolustusvoimat ja Rajavartiolaitos ovat Karhun tärkeimmät kumppanit. Karhulla on myös valmius vastata kansainväliseen virka-apupyyntöön. MH
|
|||