Vaaratilanne tapahtui hieman ennen iltayhdeksää 30. tammikuuta 2019. Finnairin reittilennolla Kuopiosta Helsinki-Vantaalle matkalla ollut Norran operoima lento lasketui laskuluvan mukaisesti kiitotielle 15. Norran ATR 72-500 -matkustakoneen ohjaajille annettiin normaali D-ilmatilassa annettava liikennetiedotus Rajavartiolaitoksen Super Puma -helikopterista, joka oli lähtössä ilmaan FATO:lta (Final Approach and Take-Off area). Matkustajakoneen lentäjät näkivät helikopterin ja tiesivät sen valmistautuvan lentoonlähtöön.
Matkustajakoneen ollessa laskukiidossa alle 70 solmun nopeudella ohjaajat huomasivat Super Puman lentävän etusektorissa kiitotien poikki vasemmalta oikealle noin 500 metrin etäisyydellä kiitotien 33 kynnykseltä. Lennonjohtaja havaitsi helikopterin lentävän ilman selvitystä kiitotien 15 ylösvetosektorissa ja antaen sille luvan jatkaa oikeaa kaartoa. OTKESin mukaan helikopterin päällikkö huomasi samaan aikaan virheensä.
Onnettomuustkinta suoritti tapahtumien kulusta alustavan tutkinnan. Sen mukaan radiopuhelinliikenteessä yhteydenotot ja kuittaukset oli kaikkien osalta selkeitä ja oikeamuotoisia. Helikopterilentäjille Helsinki-Vantaan lentoaseman FATO:n VFR-reitit ovat tuttuja samoin kuin rajoitukset lennonjohtoselvityksissä etenkin silloin, kun lennetään vilkkaiden lentoasemien läheisyydessä. Tapauksessa meripelastushelikopterin luvaton kaarto oikealle johtui ilmeisesti ohjaajien huomion hetkellisestä herpaantumisesta Onnettomuustutkintakeskus on alustavan tutkinnan perusteella päättänyt, että tapauksen erityispiirteet eivät edellytä varsinaista tutkintaa. Tapahtumasta ei aiheutunut yhteentörmäysvaaraa. Rajavartiolaitoksen helikopteritoiminta siirrettiin Helsinki-Vantaan lentoasemalle osana Helsinki-Malmin kentän alasajoa. Lue myös:
|
|||