Sade sotki Lentäjien Juhannuksen jälkimmäisen päivän - tapahtumalle luvassa jatkoa

Kauhava_Catwalk_1Rankkasateet verottivat yleisömäärää Kauhavan Lentäjien Juhannus -tapahtuman toiselta päivältä. Vastoinkäymisestä huolimatta promoottori Kalle Keskinen aikoo toteuttaa tapahtuman myös vuonna 2016. Festivaalin tasoa on tarkoitus nostaa entisestään.

Tapahtuma sai ihmisiltä paljon kiitosta lento-ohjelmasta  sekä artistikattauksesta. Myös kahden esiintymislavan käytäntö koettiin järjestäjän mukaan hyväksi ratkaisuksi.

"Lentäjien Juhannus järjestetään ensi vuonna. Niin monta tavoitetta saavutettiin", sanoo tapahtuman promoottori Kalle Keskinen.

Kauhava_DK_takeoff_1Sade alkoi juhannuspäivänä ensimmäisen lentonäytösosuuden jälkeen. Lauantain lento-ohjelmassa nähtiin taitolentoryhmä Viking ja taitolentäjä Daniel Ryfa Sukhoi 26 M -koneellaan.

Taivaalla nähtiin myös Saab SK-16 -pari. Odotettu SK-60 ei saapunut Kauhavalle myöskään lauantaina.

Molempina päivinä taivaalla nähtiin ruotsalainen kaksipaikkainen Saab Sk35 Draken -hävittäjä sekä suomalaisen Arctic Eaglesin näytös ja ruotsalaisen Scandinavian Airshown Skycatsien siipikävelyesitys Catwalk.

Kauhava_paalava_1Juhannuspäivänä lauantaina päälavalla tahtia pitivät Ikurin rockpoppoo Popeda, Paula Koivuniemi, eurodancekuningatar Pandora Live-orkesterinsa kera sekä illan päättänyt Arttu Wiskari.

Ysärilavalla puolestaan eilen lauantaina esiintyivät Princessa ja Waldo's People. DJ Matti Airaksinen esiintyi lauantai-illan aikana kahdesti.

Juhannuspäivänä kävijämäärään vaikuttivat rankat sadekuurot. Järjestäjän tiedotteen mukaan festivaalivieraiden määrä olisi lauantaina jäänyt noin 7000 ihmiseen. Kaksipäiväisen tapahtuman kokonaisyleisömääräksi kerrotaan osapuilleen 17 000 ihmistä.

Kauhava_DK_taxi_1"Harmittaa toki, ettei eilen päästy samaan kävijämäärään kuin avauspäivänä, mutta kyllähän sää nyt verotti paljon. Tapahtuman 70 vuoden historiassa tämä oli myös ensimmäinen kerta kun, se järjestettiin kaksipäiväisenä", pohtii Keskinen.

Lentonäytösohjelman käynnistyessä Juhannuspäivänä paikalla oli arviolta vain muutama sata katsojaa. Vielä puoli yhdentoista aikaan illalla alueella oli arviolta vain noin tuhat ihmistä.

"Tapahtumalla oli selkeästi tilausta, ja ihmiset ottivat sen hyvin vastaan. Muun muassa siksi Lentäjien Juhannukselle tulee jatkoa jo ensi vuonna. Vuoden päästä siis juhlitaan taas juhannusta Kauhavalla.  Entistäkin parempana. Nyt oli tärkeää nähdä, mikä vaikutus tällä oli kaupunkiin ja ihmisiin. Tästä lähdetään nostamaan tasoa ensi vuoteen", suunnittelee Keskinen.

Lue myös: