Saksanpystykorvanarttu Sipu karkasi lastiruumasta Helsinki-Vantaan kiitotielle

LentoasemaUudenvuodenpäivänä Oulusta reittilennolla Helsinki-Vantaan lentoasemalle matkustanut 2½-vuotias saksanpystykorvanarttu Sipu aiheutti  hämminkiä juoksemalla vapaana kiitotiellä. Sipu oli onnistunut lennon aikana puremaan sopivankokoisen aukon kankaiseen kuljetushäkkiinsä.

Koneen laskeuduttua se karkasi avonaisesta lastiruumasta kuormaajiltaan. Sipu juoksenteli pitkin kiitotietä ja mm. yksi laskeutumassa ollut lentokone joutui lennonjohdon määräyksestä tekemään ylösvedon.

Kiitotiellä esteenä olivat myös koiran perässä olleet poliisit ja lentokentän henkilökunta, jotka yrittivät saada kiinni karkulaista. Kiinniottajilla oli koko ajan radioyhteys lennonjohtoon, joka järjesteli lentoliikennettä sen mukaan missä koira takaa-ajajineen kulloinkin liikkui.

Sipu saatiin viimein ajettua pois kiitotieltä huoltotielle, jossa se saatiin maastosta kiinni vahingoittumattomana. Kenellekään ei kuitenkaan aiheutunut vaaraa tilanteesta lukuunottamatta lentoaseman työntekijää, jota Sipu puraisi kiinnioton yhteydessä.

Koiran tassut eivät kestäneet juoksualustan liukkautta estävää karkeaa soraa, minkä vuoksi  Sipu joutui menemään eläinlääkärin hoitoon isäntänsä saattelemana.