Lentoaseman uusimpia kaupallisia avauksia ovat sääelämyksiä tarjoava Arctic Bar, uudistunut viinibaari Wine & View sekä pohjoismaisia makuja kentälle keväällä tuova Nordic Kitchen. Finavia vahvistaa kotimaisten tuotteiden myyntiä myös lentoasemalla toimivien kansainvälisten yritysten kautta ja mahdollistaa tuotteiden pääsyn globaaleille "Kaupallisen toimintamme lähtökohtana on, että kansainvälistyvästä tarjonnasta huolimatta suomalaisuus säilyy vahvasti osana kokonaisuutta. Suomalaisuuden ja suomalaisten tuotteiden avulla pystymme erottautumaan kilpailijoista", kertoo Helsinki-Vantaan kaupallisesta liiketoiminnasta vastaava apulaisjohtaja Jukka Isomäki. "Samalla kotimaisten tuotteiden myyntiä saadaan kasvatettua myös ulkomaisten toimijoiden kautta. Tilanne on suotuisa myös siinä mielessä, että osana kansainvälisten toimijoiden tarjontaa kotimaisille tuotteille avautuu ovi myös kansainvälisille lentoasemamarkkinoille", jatkaa Isomäki.
"Idea lähti siitä, että halusimme tarjota Helsinki-Vantaan kautta lentäville vaihtomatkustajille pienen palan aitoa Suomea. Pehmeän lumisateen tunteminen iholla saattaa innostaa matkustajaa varaamaan seuraavan lomamatkan vaikkapa Lappiin. Esittelimme idean arktisesta baarista ja ulkoterassista ravintolaoperaattorillemme HMSHostille. Yhteistyön tuloksena syntyi Suomi-kuvaa luotsaava baari", jollaista ei muualta löydy, Isomäki sanoo. Arctic Barissa voi nauttia esimerkiksi Arctic Cocktails -drinkkejä, kuten Tunturi Tonicia tai Kuura Julepia. Pieneen nälkään on tarjolla Arctic Bites -salaatteja ja -leipiä sekä sormisyötävää.
Samaan aikaan Helsinki-Vantaan klassinen Wine & View on kokenut täyden muodonmuutoksen. Matkustajia odottaa portilla 26 nyt entistä tyylikkäämpi ja tilavampi viinibaari.
Viinibaarin uutuusvalikoimaan kuuluvat myös muun muassa eri vuodenaikoihin sopivat Alet, valikoidut mikropanimoiden pullotteet, normandialainen siideri sekä laatutisleet.
Helsinki-Vantaan Non-Schengen-alueen ravintolavalikoima kasvaa toukokuun aikana Nordic Kitchen -ravintolamaailmalla. Pohjoisten makujen ruokalistalta löytyy skandinaavisia klassikoita, kuten Toast Skagen sekä herkullisia liha- ja kala-annoksia.
Kevään aikana Non-Schengen-alueelle saapuu lisää myös suomalaista muotia, kun Marimekko avaa toisen ja kello- ja koruliike Finngold kolmannen myymälänsä lentoasemalle huhtikuussa.
Tulevan ravintolan havainnekuva on uutisen otsikkokuvana. Viereisessä kuvassa on alue johon Pier Zero rakennetaan. Lentoasemalla vuodesta 1976 saakka sijannut Junkers Junior -urheilulentokone siirrettiin huhtikuussa uuteen paikkaan terminaalissa T2. Kahvila-ravintola tarjoaa Finavian mukaan kiireettömän herkkuhetken lentoaseman vilinässä sekä upean esteettömän näkymän lentoliikennealueelle. "Arctic Barin ja Pier Zeron tuominen Helsinki-Vantaalle ovat meille suuri kunnia. Finavia uudistaa lentoasemaa ja sen palveluvalikoimaa nyt voimakkaasti, ja on hienoa olla uudistuksessa näin näkyvästi mukana", sanoo HMSHostin operatiivinen päällikkö Juha Räsänen sanoo. "Toivomme, että matkustajat kokevat ravintoloissamme uusia elämyksiä, kiireettömiä hetkiä ja nautinnollisia makuja ennen lentoaan tai niiden välissä", jatkaa Räsänen. Lue myös:
|
|||