(päivittynyt 20.12) Finnair vuokraa jälleen ATR 72-500 -potkuriturbiinikoneen miehistöineen tanskalaiselta DAT:lta tilapäisen konepulan vuoksi. Vuokrakone lentää joitakin Finnairin lentoja Suomessa ja lähialueilla 22.12.2018 asti, jos tarpeen. Vuokrakone tulee ns. wetlease -sopimuksella, jossa tulee mukana DAT:n ohjaamo- ja matkustamomiehistö. Mukana ei ole Finnairin henkilökuntaa mutta palvelukonsepti on Finnairin mukainen myös DAT:n operoimilla lennoilla. Finnairin mukaan matkustajia tiedotetaan muutoksesta tekstiviestillä. Lennon operaattori voi kuitenkin vaihtua lyhyellä varoitusajalla. Mikäli matkustaja haluaa muuttaa varaustaan tulee hänen ottaa yhteyttä Finnairin asiakaspalveluun. Finnair ilmoitti 20. joulukuuta jatkaneensa viimeisimmän vuokrasopimuksen aikaa 22. joulukuuta saakka. Alunperin sopimus oli päättymässä 20. joulukuuta. Finnair vuokrasi DAT:n koneen 1.12.2018 alkaen vastaamaan Norran lentäjien työtaistelutoimiin. Koneyksilönä ollut SE-MDC on ollut Suomessa joulukuun alusta saakka eli aiempi sopimus sai jatkoa. Tätä ennen DAT:n kone oli paikkaamassa konepulaa marraskuun 2018 alkupuolella. Päivitys 20.12: Lisätty tieto vuokrasopimuksen pidentämisestä 22.12.2018 saakka. Lue myös:
|
|||