Tutkimus: Ilmailumuseo kasvattaa lähialueen taloutta vuosittain lähes miljoonalla

metropolitan_suomenilmailumuseoVaasan yliopistossa juuri valmistuneen Museoiden taloudellinen vaikuttavuus -tutkimuksen mukaan Suomen Ilmailumuseo kasvatti vuonna 2012 lähialueensa taloutta lähes miljoonalla eurolla.  Yli 30000 vuosittaisella kävijällään museo on edelleen vahvistanut asemaansa maamme ykkösilmailumuseona ja Vantaan toiseksi suosituimpana turistikohteena sekä Vantaan suosituimpana museokohteena.

Suomen Ilmailumuseo on Helsinki-Vantaan lentoaseman läheisyydessä sijaitseva ilmailun valtakunnallinen erikoismuseo. Museon kokoelmissa on noin 80 lentokonetta sekä runsaasti muita ilmailuun liittyviä esineitä, kuten moottoreita, potkureita, mittareita, viestintävälineitä ja pienoismalleja. Museoo ylläpitää Suomen ylivoimaisesti laajinta ilmailuaiheista kokoelmaa.

Tutkimuksen mukaan jokainen museokävijä kasvattaa museon lähialueen taloutta 32 —49 eurolla. Summa on keskiarvo, johon on laskettu mukaan eri tyyppiset museoasiakkaat: paikkakuntalaiset, päivämatkalaiset ja hotelleissa yöpyjät. Yksittäisen suomalaisen museokohteen aluetaloutta kasvattavasta vaikutuksesta saa arvion, kun kertoo sen kävijämäärän näillä luvuilla.

"Kun tehdään kyyninen, alakanttiin laskettu arvio yhden kävijän talousvaikutuksesta, se on noin 32 euroa. Positiivisemman tulkinnan mukaan päästään lähes 50 euroon", kertoo tutkimuspäällikkö Arttu Vainio.

Museot vaikuttavat olennaisesti kulttuurimatkailun kasvumahdollisuuksiin. Ne ovat monille matkailijoille tärkeitä matkakohteita ja luovat mahdollisuuksia matkailualan kasvulle.

Ilmailumuseo_entrance_1Kiinteistö- ja palkkakulujen osuus museoiden menoista on noin neljä viidennestä. Jos museotoiminnasta säästetään, leikkaukset väistämättä alkavat jäljelle jäävästä viidenneksestä eli toimintakuluista. Se tarkoittaa lähinnä museoiden näyttelytoimintaa.

"Pientenkin prosentuaalisten leikkausten vuoksi juuri suurelle yleisölle näkyvä, positiivisia talousvaikutuksia synnyttävä museotoiminnan osa vähenisi merkittävästi", pohtii Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä.

Vaasan yliopiston tekemään tutkimukseen vastasi noin 6 500 ihmistä 120 museokohteessa eri puolilla Suomea touko-syyskuussa 2013. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun suomalaisten museoiden talousvaikutuksia on tutkittu näin laajasti. Suomen museoliitto on rahoittanut Vaasan yliopiston itsenäisesti toteuttaman tutkimuksen.

Museoiden taloudellinen vaikuttavuus -tutkimus (pdf-tiedosto)

Suomen Ilmailumuseo

Lue myös:
Simulaattoritaivas - elämyksiä edessä