Työnseisaukset alkoivat Helsinki-Vantaalla - matkustajat ovat olleet ajoissa liikkeellä

IAU_lakko_2_2017Ilmailualan unioni aloitti työnseisauksen Helsinki-Vantaan lentoasemalla perjantaina 3. maaliskuuta kello 14.00. Matkustajat ovat varautuneet viiden tunnin lakkoon ja ovat olleet ajoissa liikkeellä. IAU:n ja Paltan välistä sovittelua Airpro Oy:n työehtokiistassa johtaa valtakunnansovittelija Minna Helle.

Finavia on kehottanut matkustajia saapumaan lentoasemalle runsaasti etuajassa sekä varautumaan jonoihin ja lentojen myöhästymisiin. Kello 14 alkaneen lakon ensimmäisen puolen tunnin aikana lähtöaulassa ei ollut havaittavissa ruuhkaa.

Matkustajat olivat noudattaneet kehotusta ja saapuivat lentoasemalle pariakin tuntia normaalia aiemmin. Finavian vapaaehtoiset opastivat matkustajia lähtöaulassa keltaisissa liiveissään (otsikkokuvassa tilanne lähtöaulassa kello 14.15).

Paikalla oli myös runsaasti median edustajia seuraamassa lakon alkamista. Uutinen oli lähinnä se, että turvatarkastusjonot vaikuttivat normaaliakin iltapäivää lyhemmiltä. Eri asia on, miten ahdasta turvan jälkeen Airsidella oli, kun monet matkustajat olivat tulleet paikalle aikaisin.

IAU:n perjantain työnseisaus alkoi kello 14.00 ja päättyy kello 19.00. Työnseisaus koskee vaiheittain eri palveluita. Ensimmäisenä lakossa on turvatarkastus kello 14-18. Seuraava vaihe alkaa kello 15-18, jolloin lakko koskee matkustajapalveluita ja travel serviceä. Viimeinen vaihe käynnistyy kello 16,  kun lakko koskee aula- ja ramp-palveluita aina kello 19.00 saakka.

Työnseisaukset jatkuvat

Ilmailualan Unioni (IAU) on antanut lakkovaroituksia myös ensi viikolle. Niiden osalta IAU:n ja Palvelutyönantajat Paltan väliset neuvottelut työriidan sovittelemiseksi jatkuvat.

6. maaliskuuta klo 03–09 lakon sekä tukilakkojen vaikutukset kohdistuisivat useimpien lentoyhtiöiden ja lentoasemien liikenteeseen. Vaikutukset olisivat laajemmat kuin perjantaina. Tilannetta pystytään arvioimaan tarkemmin myöhemmin.

10.3. klo 15–19 vaikutukset kohdistuisivat useiden lentoasemien liikenteeseen. Tarkemmat vaikutukset pystytään arvioimaan myöhemmin.

14.3. klo 03–09 vaikutukset kohdistuisivat useiden lentoasemien liikenteeseen. Tarkemmat vaikutukset pystytään arvioimaan myöhemmin.

Lue myös: