Urheilutoimittajain Liitto valitsi varjoliitäjä Jouni Makkosen vuoden ilmailu-urheilijaksi

UHR_toim_logoUrheilutoimittajain Liitto julkisti 10. tammikuuta 2022 lajien parhaat urheilijat vuodelta 2021. Vuoden ilmailu-urheilijaksi valittiin Ultra Team Lahden  varjoliitäjä Jouni Makkonen. Lajien parhaita urheilijoita on valittu vuodesta 1946 lähtien.

Ultra-Team kevytilmailijat Lahti ry:tä edustavalla varjoliitäjä Jouni Makkonen tunnetaan pitkien matkojen erikoismiehenä. Hänellä on halussa tai on ollut hallussa useita varjoliidon Suomen ennätyksiä ja yksi Euroopan ennätys.

Vuonna 2018 kansainvälinen ilmailuliitto FAI kertoi Makkosen saaneen nimiinsä maailmanennätykseen oikeuttavan 479 kilometrin mittaisen lennon. Kesällä 2021 Makkonen lensi 500 kilometriä Suomessa ja sai nimiinsä Euroopan ennätyksen. Makkonen on aloittanut varjoliidon vuonna 1991.

Aluksi Urheilutoimittajan liiton valinnassa oli mukana vain muutamia lajeja. Tänä vuonna lajinsa paras nimettiin 77 eri lajissa. Määrä on kasvanut seitsemällä lajilla edellisvuodesta.

Urheilutoimittajain liitto: Lajien parhaat urheilijat 2021