YLE: Pori kilpailuttaa lakkautettavan Helsingin reitin - valtuusto äänesti asiasta

Air100_CCA_HEL_1Porin kaupunki aikoo kilpailuttaa Helsingin reitin, jolla Air100 lopettaa tällä viikolla, kertoo YLE Satakunta. Asiasta jouduttiin äänestämään kaupunginvaltuustossa, mutta lopulta kilpailutus hyväksyttiin. Ensisijaisesti reitille kuitenkin pyritään löytämään kaupallinen toimija.

Pori - Helsinki -yhteyttä ei ole saatu kannattavaksi. Viimeksi Air100 heitti pyyhkeen kehään ja lennot loppuvat pian. Viimeinen vuoro on 18. kesäkuuta.

Yhtiö on operoinut syyskuusta 2012 Pori - Helsinki -väliä tshekkiläisen Central Connect Airlinesin Saab 340 -potkuriturbiinikalustolla. Sitä ennen reitillä lensi Flybe Finland.

Jyväskylän yliopistossa tehdyn selvityksen mukaan Helsinki-yhteyden loppuminen veisi Porin seudulta 450 - 750 työpaikkaa, kertoo Satakunnan Kansa. Verotulot vähenisivät ainakin 2,3 miljoonaa euroa vuodessa.

YLE:n mukaan kilpailutus tehdään ensin seitsemän kuukauden määräajaksi. Tuen kustannuksiksi on arvioitu noin 500 000 - 600 000 euroa vuodessa.

Valtuustossa epäiltiin tutkimuksen tuloksia ja mainittiin kilpailutuksen maksavan jopa miljoona euroa vuodessa samaan aikaan kun kaupungissa on käynnissä säästökampanja.

Porissa toimii suoraan ilmailuun liittyen Suomen Ilmailuopisto ja Winnovan lentokoneenasentajakoulutus. Helsingin reittiä ovat käyttäneet myös Olkiluodon ydinvoimalaprojektin työntekijät.

YLE Satakunnan juttu

Lue myös