50 vuotta ensimmäisen amerikkalaisen astronautin kiertoradalle pääsystä

Mercury_seven_NASAMaanantaina tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun ensimmäinen amerikkalainen astronautti kiersi maapallon. Kunnian sai John Glenn, joka 20. helmikuuta 1962 lensi Mercury-Atlas -kantoraketin nostamalla Friendship 7 -kapselilla kolme kierrosta maapallon ympäri.

Aikaisemmin Mercury-ohjelmassa oli tehty jo kaksi miehitettyä lentoa, jotka itse asiassa olivat vain lyhyitä koukkauksia avaruudeksi laskettaviin korkeuksiin. Ensimmäisenä lensi Alan Shephard 5. toukokuuta 1961.

Ensimmäinen ihmisen avaruudessa oli kuitenkin Neuvostoliiton kosmonautti Juri Gagarin. Samalla hän kiersi ensimmäisenä maapallon jo 12. huhtikuuta 1961.

John Glenn oli yksi Mercury Seven -nimellä tunnetusta ryhmästä (kuva), johon kuuluivat tarkasti valitut Yhdysvaltain ensimmäiset astronautit, useimmat heistä lentäjiä. Elokuva Valiojoukko kertoo näiden miesten valinnasta ja heidän valmistautumisestaan lennoille.

Glennin lento kesti 4 tuntia 55 minuuttia. Hän päätyi politiikkaan ja senaattoriksi. Toisen kerran John Glenn pääsi kiertoradalle avaruussukkula Discoveryn matkassa 1998 jo 77 vuoden kypsässä iässä. Hän on vanhin avaruudessa käynyt ihminen.

Avaruussukkulalentojen päätyttyä Yhdysvalloilla ei ole tällä hetkellä yhtään kiertoradalle pääsyyn kykenevää järjestelmää. He ostavat tarvittavat lennot Venäjän Sojuz-ohjelmasta.

Sojuzin ensilento tapahtui jo vuonna 1966. Nykyisin käytössä oleva Sojuz TMA -versio otettiin käyttöön 2003.

NASA:n video ensimmäisestä kiertoratalennosta: YouTube

Valiojoukon (The Right Stuff) traileri.