ACE 15 -harjoitus tuo miltei sata sotilaskonetta yhtä aikaa Pohjolan taivaalle

AFM2013_LuftforsvaretNorja, Ruotsi ja Suomi järjestävät 25. toukokuuta - 5. kesäkuuta suuren kansainvälisen Arctic Challenge Exercise 2015 -harjoituksen (ACE 15). Kaikkien kolmen maan ilmatilassa lennetään. Mukaan odotetaan yhdeksästä maasta 115 konetta. Niistä jopa 90 voi olla yhtä aikaa ilmassa.

Arctic Challenge Exercise 2015 jatkaa Suomen, Ruotsin ja Norjan ilmavoimien Cross Border ja Nordic Air Meet -harjoituksissa vuosien varrella hyväksi havaittua yhteistyötä.

Toista kertaa järjestettävän ACE:n johtovastuu on nyt Norjalla. Edellisen kerran se järjestettiiin syyskuussa 2013 ja jatkossa aiotaan harjoitella joka toinen vuosi.

gripen_hn_puolustusvoimatKolmen valtion Cross Border -harjoituksista ACE 15 eroaa siinä, että mukaan on tulossa osallistujia myös kuuden muun maan ilmavoimista. Tämä osiltaan selittää suuret konemäärät. Henkilöstöä odotetaan mukaan noin 3600, joista noin 2000 osallistuu varsinaiseen harjoitteluun.

ACE 15:n skenaariona on harjoitella YK:n mandaatilla käynnistetyä rauhanturvaoperaatiota. Tavoitteena on koulia eri maiden ilmavoimia yhteistoimintaan suurissa monikansallisissa lento-operaatioissa. Mukana on simuloituja ilmapuolustusjärjestelmiä realistisuutta lisäämässä.

Lentotoiminnan ohella harjoituksen yhtenä teemana on tukeutuminen lentokentälle toisen valtion alueella. Isäntävaltiot ja vieraat saavat näin molemmat arvokasta kokemusta.

e3a_net_natoACE 15:ssa harjoitellaan myös ilmatankkausta koneiden toiminta-ajan pidentämiseksi. Mukana on myös useita AWACS-tutkakoneita (Airborne Warning and Control System), joista voidaan johtaa toimintaa.

ACE 15 -koneita lentää neljästä lentotukikohdasta kolmesta eri maasta. Ne ovat Luulaja Ruotsissa, Bodø ja Ørland Norjassa ja Rovaniemi Suomessa. Harjoituksen johto on Bodøssä.

Arkipäivinä tehdään kaksi lentokierrosta, toinen aamu- ja toinen iltapäivällä. Ne suuntautuvat kolmelle eri harjoitusalueelle, jotka sijaitsevat Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa.

Ruotsista harjoitukseen osallistuu Saab JAS 39 Gripen, Norjasta Lockheed Martin F-16AM Fighting Falcon ja Suomesta McDonnell Douglas F/A-18 Hornet -hävittäjiä.

f16_estonia_1net_USAFSveitsi osallistuu niin ikään Horneteilla. Englannista saapuu BAE Systems Hawk T1 ja Panavia Tornado GR4 -koneita. Ranska lähettää Dassault Mirage 2000 -koneita, Saksa Eurofighter Typhooneja ja Yhdysvallat F-16 -hävittäjiä.

Ruotsista mukana harjoituksessa on myös Saab S 100B Argus -ilmavalvontatutkakone (AEW&C, Airborne Early Warning and Control ). NATO lähettää ACE 15 -tapahtumaan kaksi Boeing E-3A Sentry AWACS -tutkakonettaan.

NOCO14_21Saksasta mukana on Airbus A330 MRTT -ilmatankkauskone (Multirole Tanker Transport).  Myös Englanti lähettää MRTT-koneen, joka siellä tunnetaan nimellä Voyager.

Hollannista tulee McDonnell Douglas KDC-10 -tankkeri. Myös Ruotsista on mukana Lockheed Martin C-130 Hercules ilmatankkausvarustuksessa.

Lisäksi vastapuolta simuloimassa ACE 15 -harjoituksessa on saksalaisia Pilatus PC-9 -harjoituskoneita ja englantilainen Dassault DA-20 Falcon -liikesuihkukone, joka on varusteltu elektroniseen häirintään. T.T.

Lue myös aiempia Lentoposti.fi -juttuja pohjoismaisesta ilmavoimayhteistyöstä:

Monikansallisessa ACE 15 -harjoituksessa kehitetään Hornetien MLU2-suorituskykyä