Boeingin ja Saabin T-X -suihkuharjoituskone valmistautuu ensilennolle (video)

Boeing_TX_taxitest_1Boeing julkaisi perjantaina 16. joulukuuta videon, jossa yhtiön ja ruotsalaisen Saabin yhteystyössä kehittämä uusi Boeing T-X -suihkuharjoituskone suorittaa rullauskokeita. Osapuolet tähtäävät syyskuussa 2016 esitellyllä T-X -koneellaan Yhdysvaltain ilmavoimien seuraavaksi suihkuharjoituskoneeksi.

Boeing T-X -koneella on syyskuisen esittelyn jälkeen tehty huomattava määrä koekäyttöjä ja maakokeita, kertoo DefenceNews.

Ensilentoa varten koneella suoritetaan vielä riittävä määrä rullauskokeita eri nopeusalueilla, joita näkyy Boeingin julkaisemalla videolla. Alkuperäisten tietojen mukaan koneen ensilennon odotetaan tapahtuvan vielä kuluvan vuoden aikana.

Boeing_TX_sideviewVideollä näkyvän N38ITX -koneyksilön lisäksi on rakennettu toinenkin koneyksilö. Ne eivät ole prototyyppejä vaan suoraan tuotantokehitysversioita. 

Boeing ja Saab osallistuvat koneuutuudellaan kisaan Yhdysvaltain ilmavoimien seuraavaksi suíhkuharjoituskoneeksi. USAF:in vuonna 2010 käynnistyneellä T-X -ohjelmalla haetaan ratkaisua korvaamaan nykyinen yli 50-vuotias Northrop T-38 Talon -kalusto. Tavoitteena on tyyppi, joka valmistaa ohjaajat viidennen sukupolven hävittäjiin kuten F-22 Raptor ja F-35 Lightning II.

T-X -hankkeeseen osallistuvat Boeingin ja Saabin lisäksi myös Raytheon ja Alenia Aermacchi T-100 ITS -koneellaan, Lockheed Martinin ja Korea Aerospace Industriesisin KAI T-50 -yhteishankeella sekä Northrop Grumman, joka tarjoaa Boeingin tavoin ilmavoimille kokonaan uutta Model 400 -konetyyppiä.

 

Ohjaamovideo 360 astetta

Päivitys 23.12: Lisätty 360-asteen ohjaamovideo ja uusi selostettu lentoonlähtövideo

Lue myös: