Muutosten ansiosta lentopikalähetykset pystytään tuonnissa jakamaan valtaosaan Suomea aiemmin kuin tällä hetkellä. Viennissä DHL Express puolestaan tarjoaa samat myöhäiset noutoajat kuin nykyisinkin. ”DHL Express pyrkii jatkuvasti kehittämään verkostoaan voidakseen vastata asiakkaiden tarpeisiin laadukkaalla palvelulla. Lentopikakuljetuksissa jokainen minuutti on tärkeä, ja puolen tunnin aikaistus on merkittävä positiivinen muutos”, sanoo DHL Express Suomen toimitusjohtaja Peter Ervasalo. Tilastojen mukaan kansainväliset lentopikakuljetukset Euroopan ja muiden mantereiden välillä ovat jo muutaman vuoden ajan kasvaneet nopeammassa tahdissa kuin tavallisen lentorahdin volyymit. DHL Expressin kansainvälinen lentoverkosto sijoitti Suomen-reitille uuden suuren koneen palvelun parantamiseksi sekä rahtikapasiteetin käytön tehostamiseksi. Aiemmin Leipzigin ja Suomen välillä liikennöitiin kahdella pienemmällä koneella Helsinkiin ja Turkuun. Muutoksen ansiosta Suomen-kuljetukset ovat nyt myös entistä ympäristöystävällisempiä. DHL-verkoston arvion mukaan muutos kahdesta lennosta yhteen, vähäpäästöisemmällä A300-600:lla lennettävään lentoon säästää polttoaineenkulutusta sekä samalla hiilidioksidipäästöjä noin 20 %. DHL Express on hankkinut verkostoonsa kahdeksantoista Airbus A300-600-matkustajakonetta, jotka on muunnettu rahtikoneiksi. Näistä yksi lentää nyt päivittäin Leipzigin ja Helsingin välisellä reitillä. DHL:n maailmanlaajuinen lentoverkosto kattaa yli 500 lentokenttää ja 250 lentokonetta. Lue myös:
|
|||