FAA: Ei perusteita Boeing 737 MAXien maadoittamiseen - Trump: ei tiedemiehiä ohjaamoihin

FIA16_MAX8_noseEurooppa ja useat muut valtiot sekä monet lentoyhtiöt ovat kieltäneet lennot Boeing 737 MAX -koneilla kahden samankaltaiselta vaikuttavan lentoturman seurauksena. Lentokonevalmistajan kotimaan eli Yhdysvaltain ilmailuviranomainen ei kuitenkaan näe perusteita konetyypin maadoittamiselle.

FAA kertoo jatkavansa Boeing 737 MAX -koneiden ja sen lentäjien suorituskyvyn arviointia. Toistaiseksi se ei kuitenkaan ole havainnut systemaattisia ongelmia, jotka johtaisivat konetyypin maadoittamiseen. FAA:n mukaan muidenkaan maiden siviili-ilmailuviranomaiset eivät ole voineet osoittaa tietoja, jotka johtaisivat lentokiellon määräämiseen.

FAA toteaa kuitenkin, että mikäli Ethiopian Airlinesin lennon ET320 onnettomuustutkinnassa havaitaan vaikuttavia tekijöitä Boeing 737 MAX -koneiden jatkuvan lentokelpoisuuden arviointiin, FAA tekee välittömästi vaadittavat toimenpiteet.

Toistaiseksi operaattoreiden tulee ainoastaan noudattaa FAA:n marraskuussa 2018 antamaa ohjeistusta toimintaan tietyissä vikatilanteissa.

FAA on tehnyt Boeingin kanssa myös läheistä yhteistyöstä 737 MAXien ohjausjärjestelmien päivityksestä, jonka odotetaan saavan viranomaishyväksynnän viimeistään huhtikuussa 2019. Työ päivityksen osalta käynnistettiin jo jo lokakuussa 2018 tapahtuneen Lion Airin lennon JT610 turman jälkeen.

B737MAX_FIA16737 MAX -koneiden valmistaja Boeing vakuuttaa turvallisuuden olevan yhtiön prioriteettilistan ykköspaikalla. Valmistajalla on myös täysi luottamus konetyypin turvallisuuteen.

Matkustajat ja osa lentävästä henkilökunnasta on kuitenkin osoittanut huolensa konetyypillä lentämiseen.

Boeing kertoo ymmärtävänsä viranomaisten ja asiakkaiden tekevän oikeaksi uskomiaan päätöksiä kotimarkkinoillaan. Valmistaja kuitenkin jatkaa vakuuttelua konetyypin turvallisesta operoinnista. Boeing huomauttaa, ettei FAA edelleenkään vaadi muita toimenpiteitä kuin aiemmin on ilmoitettu.


Presidentti Trump ei korvaisi lentäjiä Einsteineilla

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump twiittaili 12. maaliskuuta lentokoneiden olevan nykyisin liian monimutakaisia. Hänen mukaan lentokoneissa ei tarvita enää lentäjiä vaan MIT:n tiedemiehiä.

trump_1_tpkansliaPresidentti Trumpin mukaan tilanne on samankaltainen monien muidenkin tuotteiden kanssa. Aina tunnutaan otettavan vielä yksi askel pidemmälle kuin olisi tarve vaikka vanha ja yksinkertainen ratkaisu oli parempi hän toteaa.

Nykyisin tarvitaan nopeita päätöksiä ja monimutkaisuus luo vaaranpaikkoja, twiittaa Trump. Hänen mukaansa se kaikki tehdään kovin kustannuksin vaikka hyödyt ovat pieniä.

"En tiedä teistä mutta en haluaisi Albert Einsteiniä lentäjäkseni. Haluan erinomaisia ilmailun ammattilaisia, joiden annetaan helposti ja nopeasti tarttua lentokoneen ohjaimiin", päättää Trump twiittinsä.

Lue myös: