FinnHEMSin helikopterit ja ohjaamomiehistöt halutaan valtio-omistuksen piiriin

Finnhems_pilot_1Talouspoliittinen ministerivaliokunta linjasi kokouksessaan 10. syyskuuta, että valtio aloittaa neuvottelut viiden yliopistollisen sairaanhoitopiirin kanssa FinnHEMS Oy:n osakkeiden siirtämisestä valtion omistukseen.

Valtion tavoitteena on, että FinnHEMS Oy ottaa valtionyhtiönä vastuulleen ensihoidon ilmailupalveluiden toteutuksen kahdeksassa tukikohdassa viimeistään vuoden 2022 alusta.

Aiemman linjauksen mukainen FinnHEMS Oy:n omistuksen keskittämissuunnitelma oli määrä tehdä Pirkanmaan sairaanhoitopiirille. Yhtiön pääomittaminen ei saanut muiden sairaanhoitopiirien hyväksyntää. Nyt FinnHEMSin omistus siirretään valtiolle.

Tällä hetkellä varsinainen lentotoiminta on kilpailutettu ja sitä hoitaa kaksi yritystä.  Pohjoisemmalla alueella toimii Babcock Scandinavia Air Ambulance Ab ja eteläisten tukikohtien alueella Skärgårdhavets Helikoptertjänst Ab. Nykyiset lentopalvelusopimukset päättyvät vuoden 2021 lopussa.

Tavoitteena on, että FinnHEMS tuottaa lentotoiminnan tulevaisuudessa itse ja hankkii siihen tarkoitukseen omat helikopterit sekä ohjaamomiehistöt.

FinnHEMS on valtakunnallinen lääkärihelikopteritoiminnan hallinnointiyksikkö, jonka omistavat yhtä suurin osuuksin Suomen viisi yliopistollista sairaanhoitopiiriä. Vaikka lääkärihelikopteritoiminnan hallinnointi siirtyisi valtiolle, sairaanhoitopiirit vastaisivat jatkossakin varsinaisesta ensihoidosta.

Lääkärihelikopteritoiminnasta vastaavan FinnHEMS Oy:n nykyiset kuusi helikopterikenttää ovat Vantaalla, Turussa, Tampereella, Kuopiossa, Oulussa ja Rovaniemellä. Jatkossa tukikohtia olisi siis jo kahdeksan, kun uudet tukikohdat rakennetaan Kouvolaan ja Seinäjoelle.

Valtiollisia helikopterioperaattoreita ovat Rajavartiolaitos ja Maavoimat.

Lue myös: