HS: Malmin lentokenttä on vapautumassa asunnoille

Malmin-lentoasema-ilmasta_3Malmin lentokentän muuttaminen asunnoiksi saattaa toteutua, sillä myös valtio on valmis luopumaan kentästä, kertoo Helsingin Sanomat. Kentän rakentamisen tulevaisuuden kerrotaan ratkeavan lähiviikkoina.

Helsingin Sanomat kertoo että osa helsinkiläispäättäjistä on jo vuosikymmeniä ollut sitä mieltä, että kentän käyttö pitäisi lopettaa ja tilalle pitäisi rakentaa asuntoja.

Uutisen mukaan myös valtio olisi taipumassa rakentamisen kannalle. Valtio sekä Finavia pyrkivät pyrkivät HS:n tiedon mukaan irrottautumaan tappiollisesta kentästä ja vapauttamaan alueen Helsingille asuntorakentamiseen ensi vuosikymmenen vaihteessa.

"On ymmärrettävää, että Helsinki haluaa omistamansa alueen käyttöön, koska se ei saa meiltä edes vuokraa", sanoo Finavian toimitusjohtaja Kari Savolainen.

Vielä marraskuun alussa Finavia kertoi tavoitteenaan olevan omalta osaltaan edistää suomalaista ilmailukulttuuria ja mahdollistaa yleisilmailu myös tulevaisuudessa eri puolilla Suomea. Helsinki-Malmin lentoasemasta luopuminen olisi täysin päinvastainen teko koko Suomen yleisilmailulle.

Malmin lentokentän kannalta olennainen asia on myös Rajavartiolaitoksen ilma-aluskorjaamon tuleva sijainti. Rajavartiolaitoksessa on valmistunut selvitys keskitettyjen korjaamotoimintojen sijoittamisesta. Siinä esitetään Vartiolentolaivueen korjaamotukikohdan sijoittamista pääkaupunkiseudulle.

Helsinki-Vantaata pidetään parhaana sijoituspaikkana, kun nykyisin korjaamot sijaitsevat Malmilla ja Turussa. Sijoituspaikka ratkeaa kuluvan vuoden aikana.

Liikenne- ja viestintäministeriöllä on parhaillaan käynnissä lentoliikennestrategian valmistelu. Työ on edennyt lentoasemaverkoston arviointiin. Käynnissä on myös lentokoulutusselvityksen jatkotyö.

Finavian mukaan esimerkiksi Patria Pilot Trainingin toiminnot voitaisiin siirtää Poriin tai Jämsän Halliin. Harrasteilmailijoille sopivat alueet olisiva toimitusjohtaja Kari Savolaisen mukaan Hyvinkäällä ja Nummelassa.

HS.fi: Malmin lentokenttä on vapautumassa asunnoille

Lue myös: