Malmin lentoaseman Gate 1 -ravintola lopetti - ilmailijat jäivät ilman kantapaikkaa

gate1_close_0218Viime viikolla Helsinki-Malmin lentoaseman Gate 1 -ravintolaan lounaalle tai kahville pyrkineet asiakkaat ovat joutuneet kääntymään pois tyhjin toimin. Ravintola on lopettanut toimintansa. Viimeisen kerran se oli auki perjantaina 23. helmikuuta. Perinteinen kuppilatiiman keruupaikka on ainakin toistaiseksi ilman yrittäjää.

Vaikka Finavia on luopunut Helsinki-Malmista, lentotoimintaa on edelleen pyöritetty yhdistyksen voimin. Siksi lentäminen on jatkunut. Kentällä toimii edelleen myös runsaasti yrityksiä. Ravintola on vetänyt myös puoleensa muualta tulevia lounastajia.

Huhtikuussa 2015 Gate 1 -ravintolan sunnuntaibrunssi valittiin pääkaupunkiseudun parhaaksi Helsingin Uutisten lukijaäänestyksessä. Alunperin valittavana oli 23 ravintolaa ja kahvilaa pääkaupunkiseudulta. Lisäksi myös omia ehdotuksia sai tehdä. Niitä tuli 28 kappaletta, yhtenä myös Malmin Gate 1. Se vei voiton täysin ylivoimaisesti.

Pgate1_malmieriaatteessa ravintola- ja kahvilapalveluilla Helsinki-Malmilla näyttäisi siis olevan kysyntää. Jatkuva uutisointi kentän lopettamisesta on kuitenkin tehnyt tehtävänsä ja asiakasvirta vähentynyt.

Lentokentän ympäristössä on myös runsaasti muita lounasruokailuasiakkaista kilpailevia paikkoja. Yrittäjä teki ymmärrettävän johtopäätöksensä ravintolan heikentyneestä kannattavuudesta ja lopetti Gate 1:n toiminnan.

Mahdollista toki on, että tilaan löydetään uusi yrittäjä. Joka tapauksessa upeat näkymät kenttäalueelle tarjonnut ravintola on nyt kiinni ja kalteriovi sulkee sinne johtavat portaat (otsikkokuvassa). Lukuisten ilmailijasukupolvien kantapaikka on hiljennyt.

Gate 1 aloitti Helsinki-Malmilla toukokuussa 2013. Aiemmin tilassa oli vuodesta 2011 toiminut Finavian Hello Cafe -konsepti yrittäjävetoisena. Se lopetti saman vuoden helmikuussa ja ravintola oli jonkin aikaa tyhjillään.

Hello Cafen edeltäjä, pitkään toiminut Hopealintu lopetti toimintansa syksyllä 2010. Ilmailijoiden Pyöreänä tunteman lentoasemarakennuksen toisessa kerroksessa on ollut ravintola koko sen historian ajan aina 30-luvulta alkaen. Aiemmin sen nimi on ollut myös Sinisiipi. T.T.

Lue myös aiempia Lentoposti.fi -juttuja aiheesta: