Jättimäinen USS Kearsarge lipui Hernesaareen 5.8. - laajat harjoitusaluevaraukset pohjoisella Itämerellä

Kearsarge_Hernesaari_1Itämerelle palannut Yhdysvaltain laivaston maihinnousutukialus USS Kearsarge (LHD-3) kiinnittyi Helsingin Hernesaaren laituriin 5. elokuuta. Vierailu kiinnosti myös suurta yleisöä ja ranta- sekä vesialueella nähtiin kiinnostuneita jopa ruuhkaksi saakka. Laivastovierailun aikana Itämeren merialueella järjestetään laajasti harjoituksia 8.-19. elokuuta.

Yhdysvaltain 6. laivaston Wasp-luokan maihinnousutukialus USS Kearsarge (LHD-3), San Antonio-luokan maihinnousualus USS Arlington (LPD-24) sekä Whidbey Island -luokan maihinnousualus USS Gunston Hall (LSD-44) saapuivat vierailulle Itämeren alueen satamiin. Helsingin Hernesaareen kiinnittyneen USS Kearsargen laivasto-osastoon kuuluva USS Arlington vierailee Tukholmassa ja USS Gunston Hall Tallinnassa.

Kearsarge_NDZHelsingin Hernesaaren laiturialueelle perustettiin Kearsargen vierailun ajaksi tilapäinen lentokieltoalue, jonka myötä lennokkien ja dronejen lennättäminen alueella on kiellettyä. Kyseinen rajoitusalue EFR1047 yltää maan- ja vedenpinnalta 400 metrin korkeuteen.

1000w_q75Kearsarge ja Gunston Hall palasivat nyt uudelleen Itämeren alueelle, jossa ne harjoittelivat monikansallisten joukkojen kanssa Viron johtamassa Hedgehog 22 -harjoituksessa toukokuussa. Alukset vierailivat myös tuolloin satamissa Helsingissä, Tukholmassa ja Tallinnassa.

Laivasto-osasto saapui Tanskan salmista Itämeren alueelle 3. elokuuta. Ennen tätä kaikki kolme alusta vierailivat huoltotelakoilla Ranskan Brestissä, Kroatian Rijekassa sekä Tanskan Kööpenhaminassa ja Kalundborgissa. Huoltojaksot mahdollistivat aluksille suoritetut välttämättömät ja ennaltaehkäisevät korjaukset tehtävien jatkamiseksi alueella. Samalla ne vahvistivat US Navyn mukaan suhteita isäntämaiden kanssa.

Vierailu Itämeren alueelle on Yhdysvaltain ja sen kumppanimaiden osoitus turvallisuuden ja vakauden säilyttämisestä Itämeren alueella. Vierailun aikana edistetään kumppanimaiden välisiä suhteita, jotka perustuvat yhteisille arvoille, kokemuksille ja alueen tulevaisuudennäkymille.

13-08133_030822b"Olemme kiitollisia ollessamme tervetulleita takaisin Itämeren alueelle jatkamaan kumppanuuttamme ystäviemme ja liittolaistemme kanssa. Odotamme innolla tulevia harjoituksia ja yhteistyötä", sanoi prikaatikenraali Andrew Priddy.

1000w_q75 (1)Yhdysvaltain laivaston alukset ja merijalkaväen 22. Marine Expeditionary Unitin joukkoja osallistuu satamavierailun jälkeen laajaan harjoituskokonaisuuteen Suomen merivoimien kanssa 8.-19. elokuuta. Harjoituksia järjestetään pohjoisella Itämerellä ja rannikolla Hankoniemen sekä Upinniemen alueilla.

Kearsarge_saapuu_2Tavoitteena on kehittää Suomen ja Yhdysvaltain merivoimien ja merijalkaväen yhteistoimintakykyä ja yhteensopivuutta sekä Suomen kykyä isäntämaatuen tarjoamiseen. Merivoimista harjoituksiin osallistuu Merivoimien esikunnan, Uudenmaan prikaatin, Rannikkoprikaatin ja Rannikkolaivaston joukkoja ja aluksia. 

USS_KearsargeLHD3_HarriersMukana harjotuksissa ovat myös Utin jääkärirykmentin NH90-helikopterit sekä Suomessa vierailevat yhdysvaltalaiset Chinook- ja Blackhawk-helikopterit. Ne tukevat Merivoimien joukkojen siirtoja harjoituksissa.

Operaatioita tukevat myös AH-1Z Viper ja UH-1Y Venom - helikopterit Yhdysvaltojen USS Kearsarge-tukialukselta. Kearsargelle tukeutuu lisäksi MV-22B Osprey -tiltrotoreita ja AV-8B Harrier -hävittäjiä.

Suomen ilmavoimista harjoitustoimintaan osallistuu F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjiä.

Baltic_EX_1Harjoituskokonaisuuteen tehdyillä aluevarauksilla on luvassa myös miehittämättömien ilma-alusten toimintaa, joilla ei ole varatulla vaara-alueella väistövelvoitetta muuhun ilmaliikenteeseen. Kyseisellä vaara-alueella on harjoituksen aikana vilkasta sotilaslentotoimintaa.

 Merialueelle harjoitukset aiheuttavat lisääntynyttä pinta-alusten liikettä ja lentotoiminnasta aiheutuu lentomelua Hankoniemen ja Upinniemen alueella kaikkina päivinä 8.-19. elokuuta. MH

Lue myös: