Kiina ja Iso-Britannia pyrkivät yli kaksinkertaistamaan maiden väliset lennot

BA_tailKiina ja Iso-Britannia ovat solmineet uuden lentoliikennesopimuksen, joka yli kaksinkertaistaa sallittujen lentojen määrän maiden välillä. Pyrkimyksenä on kasvattaa maiden välistä turismia ja kauppaa erityisesti Britannian mahdollisen EU:n eron jälkeistä aikaa ajatellen.

Uusi Kiinan ja Iso-Britannian välinen sopimus mahdollistaa nykyisen matkustajalentoliikenteen 40 viikkovuoron kasvattamisen jopa 100 molempien osapuolen lentoyhtiöille. Rahtilentoja ei uudessa sopimuksessa rajoiteta. Uusi sopimus solmittiin neuvottelun päätteeksi 11. lokakuuta.

Lentoliikennesopimus on erityisen liberaali myös kohteiden osalta ja lentoja voidaan operoidan minkä tahansa kaupunkiparin välillä Kiinasta Iso-Britanniaan ja päinvastoin. Aiemman sopimuksen mukaan on ollut mahdollista lentää vain kuuteen kohteeseen.

AirChina_tailsKyseessä on merkittävä lentoliikennesopimus, sillä Kiinassa on huimat ja kasvavat markkinat. Kiinalaisten matkailijoiden määrä on kasvussa Euroopassa, Vuonna 2015 määrä kasvoi edellisvuodesta 46 prosenttia, joka tarkoitti lähes 270 000 kiinalaismatkaajaa Isossa-Britanniassa.

Aiemmin kuluvan vuoden aikana Manchesterin lentoasemalta avattiin uusi suora yhteys Kiinaan. Kyseessä oli ensimmäinen reittiavaus maiden välillä Lontoon ulkopuolelta. Tämän reitin vaikutukset Ison-Britannian talouteet ovat noin 350 miljoonaa puntaa seuraavan vuosikymmenen aikana.

Suomessa Finnairin ohella myös lentokenttäyhtiö Finavia on panostanut kovasti Kiinaan. Suomen kautta kulki vuonna 2015 yli 300 000 kiinalaismatkaajaa. Finnair lentää nykyisin Kiinassa kuuteen kohteeseen, joita ovat Chongqing, Guangzhou, Peking, Shanghai, Xi’an ja Hongkong.