Ensimmäisen Ruotsin ilmavoimille valmistettavan GlobalEyen alusta eli Global 6000 -liikesuihkukone (C-GZVH, msn 60111) laskeutui Lingköpingiin tammikuussa 2024. Itse koneen Saab oli vastaanottanut heinäkuussa 2023 ja ennen toimitusta Ruotsiin siihen oli tehty matkustamomodifikaatio. Alunperin uudet AEW&C-valvontakoneet oli määrä toimittaa Ruotsille vuonna 2027.
Tämän lahjoituksen seurauksena Ruotsin suorituskykyihin tulee hetkellinen vaje. Se kuitenkin paikataan tilaamalla kolmas GlobalEye ja aikaistamalla kahden aiemmin tilatun GlobalEyn toimituksia. Tätä nopeutettua aikataulua ei ole toistaiseksi tarkennettu.
Tämä vuonna 2022 tehty tilaus sisälsi kaksi optiota. Mikäli ne ovat edelleen voimassa jäisi jäljelle vielä yksi tilausoptio. Muussa tapauksessa kyseessä olisi siis kokonaan uusi tilaus. Toistaiseksi Ruotsin valtio on vasta indikoinut lisäkonetarpeen, mutta tilausta ei ole tehty. Saab on tähän mennessä toimittanut jo neljä GlobalEye AEW&C -monitoimivalvontakonetta. Ne kaikki on toimitettu Yhdistyneille Arabiemiirikunnille (UAE), joka on tilannut yhteensä viisi konetta.
Mikäli Ruotsi siis tilaisi kolmannen koneyksilön nousisi GlobalEye-koneiden tuotantomäärä jo kahdeksaan. MH Lue myös:
|
|||