Ryanair nosti tulosennustettaan 25 prosentilla

EI-DAOHalpalentoyhtiö Ryanair on kovassa tuloskunnossa ja nosti koko vuoden tulosennustettaan 25 prosentilla yli miljardiin euroon. Positiivisen tulosvaroituksen takana on vahva kasvu kesä-, heinä- ja elokuussa

 Ryanair ilmoitti aiemmin odottavansa kuluvalta tilikaudelta 940-970 miljoonan euron tulosta. Nyt uuden ennusteen mukaan tulosodotukset ovat 1,175 - 1,225 miljardia euroa. Alunperin parempi ennuste oli määrä julkistaa 24. syyskuuta mutta kesä-, heinä- ja elokuun jopa 40 prosenttia edellisvuotta parantuneet tulokset pakottivat julkistukseen jo nyt.

Tulos on kuitenkin hyvinkin riippuvainen vuoden kolmannen neljänneksen varauksista, josta on toistaiseksi myyty noin 30 prosenttia. Ryanair muistuttaa vuoden viimeisen neljänneksen olevan vielä täysin pimennossa.

Haasteita tuo myös kilpailutilanne ja yhtiön näkemyksen mukaan muut toimijat alkavat saada talvikaudella hyötyä halvasta öljyn hinnasta. Se saattaa tuoda painetta hintoihin ja tuottoihin.

Ryanairin matkustajamäärien odotetaan nousevan kuluvan vuoden aikana jopa 104 miljoonaan. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun mikään EU-alueen lentoyhtiö ylittää 100 miljoonan matkustajan rajan yhden vuoden ajanjaksolla.

Lue myös: