Caverionin toimitukseen sisältyy projektin johtaminen ja toteutus seuraavien teknisten järjestelmien osalta: jäähdytys; lämmitys, vesi ja viemäri; ilmanvaihto ja ilmastointi sekä palosuojaus. Sopimuksen arvo on noin 30,6 milj. euroa.
Terminaali 3 rakentuu lentoaseman nykyisiin terminaaleihin nähden kiitoteiden 25C/07C ja 07R/25L toiselle puolelle eli eteläpuolelle.Alueella sijaitsi aiemmin Yhdysvaltain Euroopan Ilmavoimien USAFE:n tukikohta. Sen toiminta päättyi vuonna 2005. Vuonna 2015 terminaali 3:n rakennustyöt alkoivat peruskiven muurauksella. Kyseessä on varsinainen megahanke. Useassa osassa toteutettavassa rakennustyössä ensimmäisenä valmistuu juuri G-siipi. Se valmistuu siis ennen päärakennusta. Terminaalit yhdistetään myös erillisellä junayhteydellä, jolla matka taittuu kahdeksassa minuutissa. Kaikkiaan lähes kuusi kilometriä pitkän tuplaradan kuljetuskapasiteetti on yli 4000 matkustajaa tunnissa. G-siipeen pääsee alkuvaiheessa autoillakin. Ensimmäisenä kahdessa vaihessa rakennettavan G-siiven odotetaan valmistuvan suunniteltua aiemmin jo vuonna 2021, jolloin myös Caverionin osuus hankkeessa päättyy. Valmistuttuaan uusi siipirakennus helpottaa nykyisten terminaalien ruuhkaisuutta ja vuosittainen matkustajamäärä tulee G-siivessä olemaan 4-5 miljoonaa.
Terminaali 3 kasvattaa Frankfurtin lentoaseman kapasiteettia 35 prosenttia, mutta energiatarve infralla kasvaa vain 13 prosenttia. Terminaalissa on mm. kahdennettu vesiverkosto, josta vesi johdetaan puhdistuslaitokseen uudelleen käytettäväksi. Sinne johdetaan myös sadevedet sekä terminaalin katolle satava vesi. Lentokenttäyhtiön mukaan sen omat vesivarannot riittäisivät kolmen päivän operointiin vessanvedosta kukkien kasteluun.
Lentoaseman nykyiset terminaalit ovat valmistuneet vuosina 1972 ja 1994. Niiden kautta kulki vuonna 2018 lähes 70 miljoonaa matkustajaa.
|
|||