Turussa Vampirea lentää jälleen Turun Lentokerhon puheenjohtaja Jyri Mattila. Hän oli ohjaimissa myös vuonna 2019, kun koneyksilö vieraili edellisen kerran Turun lentonäytöksessä. Tuolloin kone lensi norjalaistunnuksin. Tätä ennen samainen koneyksilö oli mukana Suomen Ilmavoimien kevään 2018 koelentokurssilla Tampere-Pirkkalassa.
Vampireilla lennettiin Suomen Ilmavoimissa vuoteen 1965 saakka, jolloin eversti Aimo Huhtala lensi Tikkakoskella konetyypin viimeisen lennon Suomessa 15.7.1965. Kyseisen vuoden jälkeen suomalainen ei ollut lentänyt Vampirella ennen kuin Mattila tarttui koneen ohjaimiin.
Suomeen ja Turun lentonäytökseen saapuva vuonna 1959 valmistunut Vampire LN-DHZ kuuluu yksityisen Royal Norwegian Air Force Historic Squadronin lentävien museolentokoneiden laivastoon. Kyseessä on historiallisten lentokoneiden kunnostamiseen ja lentämiseen keskittyvä yleishyödyllinen yhteisö. Norjalainen Vampire on valmistettu Sveitsissä, jossa se lensi maan ilmavoimien käytössä vuoteen 1990 saakka.
Turun päälentonäytöksessä on siis mahdollista nähdä taivaalla ilmavoimien ensimmäinen suihkukonetyyppi 70 vuoden takaa, nykyinen F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjä sekä maanäyttelyssä ilmavoimien tuleva suorituskyky F-35A eli Joint Fighter.
Turun taivaalla esiintyvät kaikki ilmailun eri lajit lennokeista hävittäjiin, ja laajassa maanäyttelyssä yleisöllä on mahdollisuus tavata lentäjiä, mekaanikkoja ja ilmailun harrastajia. Ilmailu on kaikille sopiva harrastus tai ammatti, ikään katsomatta. Lipunmyynti on avautunut Ticketmasterin kautta, jossa aikuisen päivälipun hinta on 33 euroa ja lasten päivälippu 19,50 euroa. Perheen päivälipun (2 aikuista + 2 lasta) hinta on 89 euroa. Tarjolla on myös VIP-paketteja. Suomen Ilmavoimat, Maavoimien ilmailu sekä Rajavartiolaitoksen Vartiolentolaivue ovat kaikki vahvasti mukana näytöksessä. Luvassa on myös kaksi Hornet-soloesitystä, sillä Suomen ilmavoimien perinteisesti näyttävän esityslennon lisäksi luvassa on Sveitsin Hornet-solo. Muita taivaalla nähtäviä ensilinjan hävittäjiä ovat Ruotsin ilmavoimien Gripen-solo sekä Tanskan ilmavoimien F-16 -solo.
Ilmailuliiton päälentonäytös on järjestetty Turussa viimeksi vuonna 2019. Tätä aiemmin päälentonäytös on nähty Turussa myös vuosina 2015, 2011, 2000 ja 1992. Vuoden 2022 päälentonäytös nähtiin Porissa. MH Virallinen Turku Airshow -verkkosivusto Lue myös:
|
|||