Suomen tärkeimmän ohjuksen moottori ei toimi kylmässä - valmistaja ymmällään

AMRAAMnet_ilmavoimat AMRAAM-tutkaohjus on Ilmavoimien Hornetien pääase ja sitä käytetään myös uudessa NASAMS-ilmatorjuntajärjestelmässä. Suomi ei ole saanut tilattuja uusia ohjuksia oudon vian takia: rakettimoottorit pettävät kovassa pakkasessa. Puolustusalan kansainvälinen lehdistö kertoi ongelmasta kesällä. Suomi-kytköksen havaitsi Helsingin Sanomat.

Suomi hankki alunperin AMRAAM-ohjuksia Hornetien aseistukseksi 90-luvulla koneiden oston yhteydessä. Nämä vanhemmat ohjusversiot ovat kylmässäkin toimivia ja edelleen käyttökelpoisia.

Ne ovat kuitenkin lähivuosina tulossa elinkaarensa päähän ja siksi uusia ohjuksia tarvitaan. Vuonna 2008 Yhdysvallat myönsi vientiluvan Suomeen enintään 300:lle uudelle AIM-120C-7 AMRAAM -ohjukselle.

Näitä uusia C7-versioita ei ole toimitettu vielä ensimmäistäkään moottoriongelmien vuoksi, kirjoittaa Helsingin Sanomat. Tulevaisuudessa nämä ohjukset ovat Suomen ilmapuolustuksen tärkeimmät aseet niin ilmassa kuin maassa.

Ilmavoimien Hornetit ja maavoimien uusi Kongsberg NASAMS -ilmatorjuntajärjestelmä käyttävät täsmälleen samanlaisia AMRAAM-ohjuksia. NASAMS:n tutka- ja ajoneuvokaluston toimitukset Helsingin Ilmatorjuntarykmentille ovat jo käynnistyneet.

Raytheon AIM-120 AMRAAM (Advanced Medium-Range Air-to-Air Missile) on tutkan avulla maalinsa löytävä ammu ja unohda -ohjus, jolla korvattiin vanha AIM-7 Sparrow. Lähes kaikki läntiset taistelukoneet on aseistettu AMRAAM-ohjuksilla. Ensimmäiset otettiin käyttöön vuonna 1991 F-15 Eagle -hävittäjissä.

Vuonna 2009 havaittiin, että AMRAAM-ohjuksen rakettimoottorit pettivät testeissä, joissa ne altistetaan kovalle pakkaselle. Tässä rutiininomaisessa ns. cold soak -kokeessa satunnaisesti tuotannosta valitut moottorit jäähdytetään -54 asteeseen. Kylmyys vastaa suurissa korkeuksissa tavattuja lämpötiloja, joihin operatiiviset ohjukset usein joutuvat.

Kylmäkäsitellyt rakettimoottorit käynnistetään koepenkissä. Nyt merkittävä osa niistä ei ole syttynyt ja Raytheon joutui lopettamaan toimitukset asiakkaille.

Varastoon on kahdessa vuodessa kertynyt noin 800 moottoriaan odottavaa AMRAAM-ohjusta. Toisaalta myös USA:n puolustusministeriö on keskeyttänyt maksatukset, joten valmistaja pyrkii kiihkeästi löytämään ratkaisua ongelmaan.

Alliant Techsystems -yhtiö (ATK) on valmistanut Raytheonille AMRAAM-ohjusten rakettimoottoreita jo 30 vuotta. Siksi kylmänsieto-ongelmien ilmeneminen nyt on erikoista.

Pidemmän kantomatkan tarjoavan PEP-moottoriversion (Propulsion Enhancement Program) tuotanto käynnistyi vuonna 2000. ATK tiedotti 2009 kehittävänsä uutta rakettimoottoria AMRAAM-ohjuksia varten.

Kyseessä on erittäin tärkeä ase, joka on käytössä noin 35 maan ilmavoimissa. USA onkin tilannut moottoreita myös norjalaiselta Nammo-yhtiöltä. Sen tuotantokapasiteetti on kuitenkin rajallinen ATK:n linjaan verrattaessa. T.T.

 

Helsingin Sanomien uutinen