Uusi Air China -yhteistyösopimus on jo Lufthansan kolmas merkittävä avaus Aasiaan

LH_AC_coop_1Lufthansa ja Air China ovat allekirjoittaneet uuden yhteistyösopimuksen, joka tähtää merkittävään codeshare-lentojen lisäämiseen jatkoyhteyksien osalta ja laajaan kaupalliseen yhteistyöhön. Entistä laajempi yhteistyö vahvistaa yhtiöiden kilpailuasemaa erityisesti Kiinassa. Kyseessä on jo Lufthansan kolmas merkittävä yhteistyösopimus Aasiassa.

Lufthansa on panostanut Aasian suuntaan jo pitkään. Air China yhteistyö alkoi jo vuonna 2014 (lue uutisemme aiheesta tämän jutun lopusta). Lufthansalla on lisäksi vuonna 2012 aloitettu yhteistyöhanke japanilaisen All Nippon Airlinesin sekä vuonna 2015 aloitettu yhteistyö Singapore Airlinesin kanssa.

AirChina_tailsLufthansa konserni ja Air China allekirjoittivat laajan yhteistyösopimuksen Pekinginssä 20. syyskuuta. Sopimus mahdollistaa kahden lentoyhtiökonsernin yhteistyön kaikilla lennoilla Euroopan ja Kiinan välisillä lennoilla. Kaupallinen yhteistyö alkaa suunnitelmien mukaan vuoden 2017 kesäaikataulukauden avauksesta.

Lufthansan ja Air Chinan välinen sopimus koskee myös Lufthansan tytäryhtiöitä  Austrian Airlinesia ja Swiss International Air Linesia (Swiss). 

Air China -yhteistyö näkyy yhtiöiden mukaan asiakkaille parantuvien code share -jatkoyhteyksien lisäksi paremmalla aikataulusuunnittelulla sekä yhteishinnoittelulla. Lufthansa lupaa yhteistyöltä myös lisää code share -reittejä.

LufthansaA380_noseKiinalaisasiakkaat pääsevät laajennetun code share -yhteistyön avulla matkustamaan helposti kohteisiin Saksassa, Itävallassa, Belgiassa ja Sveitsissä Frankfurtin, Münchenin, Zürichin ja Wienin kautta. Vastavuoroisesti Lufthansa, Swiss ja Austrian Airlines saavat pääsyn Air Chinan reiteille maailman toiseksi suurimmalle ilmailumarkkinalle.

Lue myös: