Ville Haapasaari siirtyy Helsinki-Vantaan lentoasemalta Helsingin satamajohtajaksi

Ville_Haapasaari_1Helsingin Satama Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty maa- ja metsätieteen maisteri Ville Haapasaari (46). Hän on heinäkuusta 2012 alkaen toiminut Helsinki-Vantaan lentoaseman johtajana sekä Finavian johtokunnan jäsenenä.
 
Viime vuosien ajan Ville Haapasaari on vetänyt Helsinki-Vantaan lentokentän liiketoimintaa erinomaisella menestyksellä. Sitä ennen hän toimi yhteensä 14 vuoden ajan Finnlinesilla mm. liikennejohtajan ja myyntijohtajan tehtävissä.

"Lentoaseman ja sataman liiketoiminnassa näen paljon yhtäläisyyttä. Kokemukseni tuo hyviä lähtökohtia mm. palveluvalikoiman ja matkustajakokemuksen kehittämiseen satamassa. Samalla palaan tuttuun toimintaympäristöön", Haapasaari sanoo.

"Uudella toimitusjohtajalla on tehtävään kova palo ja taustallaan paitsi meriliikenteen osaamista, myös todella vakuuttavat tulokset lentokentän johtamisesta. Hän hallitsee kokemuksensa ansiosta erinomaisesti niin public-private -yhteistyön, asiakasrajapinnat kuin isot investoinnitkin, kertoo Helsingin sataman hallituksen puheenjohtaja Matti Parpala tiedotteessa.
 
Haapasaari aloittaa Helsingin sataman toimitusjohtajana myöhemmin tarkennettavana ajankohtana keväällä. Aiemmin Haapasaari on työskennellyt mm. metsäteollisuuden kuljetusten parissa. T.T.

Lue myös: