YLE: Finnair ja Ilmarinen kieltävät vilunkipelin

finnair_konttoriHelsingin Sanomat kertoi tänä aamuna, että SRV-rakennusyhtiö olisi saanut Finnairin tulevan pääkonttorin urakan ilman kilpailutusta. Talon rakennuttaa työeläkeyhtiö Ilmarinen ja Finnair tulee siihen vain vuokralle. YLE Uutisten mukaan kumpikaan yhtiö ei hyväksy näkemystä, että hanketta ei kilpailutettu.

Finnair etsi ensin valmiita vuokratiloja lentoaseman läheisyydestä ja sellaisia ei löytynyt. YLE Uutiset kertoo, että kustannustehoikkaimmaksi Finnairille osoittautui siirtyminen Ilmarisen rakennuttamaan uuteen taloon osoitteessa Tietotie 11 vanhan pääkonttorin vieressä.

Ilmarinen puolestaan neuvotteli toteutuksesta kahden rakennusyhtiön kanssa ja tähän vaiheeseen Finnair ei osallistunut. YLE:n mukaan ne olivat urakan saanut SRV sekä Hartela. Yksityisenä yrityksenä Ilmarisen ei ole pakko kilpailuttaa hankintojaan.

 

YLE Uutisten juttu

Helsingin Sanomien juttu