YLE: Ilmasotakoulun entinen johtaja tuomittiin sakkoihin

Keski-Suomen käräjäoikeus on antanut päätöksen Ilmasotakoulun oppilasvalintoja koskeneessa tapauksessa, jossa koulun entistä johtajaa syytettiin virka-aseman väärinkäyttämisestä tai vaihtoehtoisesti virkavelvollisuuden rikkomisesta. Käräjäoikeus totesi syytetyn suosineen läheisiään lentoreserviupseerikurssi 93:n oppilasvalinnoissa. Tuomiosta kertoi YLE.

Käräjäoikeus tuomitsi Ilmasotakoulun entisen johtajan Mikko Punnalan virka-aseman väärinkäyttämisestä. Rangaistus oli 50 päiväsakkoa, josta kertyi maksettavaa 2250 euroa.

YLE kertoo, että käräjäoikeuden johtopäätöksessä todettiin, ettei Punnala ollut rikkonut asiaan liittyvää esteellisyyssäännöstä tahallaan, eikä hänen tarkoituksenaan ollut hankkia menettelyllä läheisilleen hyötyä.

Oikeuden päätös ei ole vielä lainvoimainen. Ratkaisuun voi hakea muutosta hovioikeudesta.

Lentoreserviupseerikurssi 93:n valinnat järjestettiin vuonna 2018.

YLE: Ilmasotakoulun entinen johtaja tuomittiin sakkoihin läheisensä suosimisesta

Lue myös: