Bhoja Airin Boeing 737 tuhoutui Pakistanissa Karachi - Islamabad -reitin avauslennolla

BhojaAirWeb_BhojaPakistanilaisen Bhoja Airin Boeing 737-200 -matkustajakone on syöksynyt maahan lähellä Benazir Bhutton lentoasemaa (OPRN) Islamabadissa. Karachista lennolle BHO-213 lähteneessä ja määräkentälleen laskeutumassa olleessa koneessa oli 121 matkustajaa sekä kuusi miehistön jäsentä. Sää alueella on myrskyisä.

Loppulähestymisvaihetta kiitotielle 30 lentänyt 737-200-kone (AP-BKC, entinen G-BKYI ja ZS-OLB, MSN 23167, valmistunut 1984) iskeytyi pellolle lähelle Hussainabadin kylää. Kone hajosi kappaleiksi lähes kilometrin matkalle ja syttyi tuleen.

Myös useita onnettomuuspaikan lähellä sijaitsevia rakennuksia paloi. Pelastustyöt ovat käynnissä, mutta eloonjääneiden löytymisestä ei juuri ole toivoa.

Onnettomuus tapahtui yhtiön Karachi - Islamabad -reitin avauslennolla. Bhoja Air perustettiin alunperin 1993, mutta se lopetti toimintansa vuonna 2000 taloudellisten vaikeuksien vuoksi. Yhtiö aloitti uudelleen maaliskuussa 2011 ja ensimmäinen lento tehtiin maaliskuussa 2012.

Bhoja Air oli aloittaessaan ensimmäinen yksityinen pakistanilainen lentoyhtiö, joka lensi läntistä valmistetta olevilla matkustajakoneilla. Nykyisin yhtiöllä on lähteestä riippuen kaksi - neljä 737-200-konetta sekä yksi 737-400.

Videokuvaa onnettomuuspaikalta: YouTube